5 vinkkiä miten päätät työpäiväsi viisaasti

Jussi Venäläinen
13.10.2022
Työn lopetusrutiinin kannattaa olla pienin riittävä annos rakennetta, joka tarjoaa sinulle halutun lopputuloksen. Mitä rituaalimaisempi ja fyysisempi lopetus on, sen parempi.

Monet huomasivat etenkin etätyöaikana, että työn ja vapaa-ajan ero hälveni ajoittain jopa olemattomiin. Useat ovat kertoneet, että he saattoivat herkästi jatkaa töitä iltaan asti, kun työllä ja vapaalla ei ollut enää selkeää rajaa. Tai sitten he jäivät kertoivat jäävänsä töiden jälkeen “välitilaan”, jossa eivät tee kunnolla töitä eivätkä kuitenkaan ole kunnolla vapaallakaan, vaan miettivät edelleen työasioita. Seuraavassa sinulle ajatuksia vinkkejä siihen kuinka saat päätettyä työpäiväsi viisaasti.

1. Rakenna lopetusrutiini

Mikäli työpäivien päätös on kunkin päivän vireystilan, mielialan ja hetken mielijohteiden varassa, kasvaa riski epämääräiselle lopetukselle. Lopetusrutiinin avulla päivät voi saattaa vakioidummin päätökseen ilman ylimääräistä miettimistä.

Viisas lopetusrutiini purkaa työpäivää sopivasti ja toimii rituaalina vapaalle siirtymiseen. Yhtä toimivinta kaavaa lopetusrutiiniin ei ole, vaan se kannattaa koostaa itse, johon on ajatuksia seuraavissa vinkeissä. Rutiinista ei kannata rakentaa liian monimutkaista, jotta se “kestää arkea” ja helppo toteuttaa.

Lähtisin siitä, että lopetusrutiinin kannattaa olla pienin riittävä annos rakennetta, joka tarjoaa sinulle halutun lopputuloksen. Mitä rituaalimaisempi ja fyysisempi lopetus on, sen parempi.

2. Noudata selkeää työaikaa

Mikäli työsi venyy jatkuvasti iltaan ja vapaa-ajalle, heikkenee palautumisesi. Palautumisen heikentyessä heikkenee seuraavan työpäivän tuottavuutesi, jolloin seuraava työpäiväsi venyy helpommin vapaa-ajalle. Kyseessä on haitallinen noidankehä.

Jos muu elämäsi, kuten perhe ja päiväkodin noutoajat, ei tarjoa sinulle työn lopettamisen deadlinea, niin sellainen kannattaa luoda itse. Deadline kun tunnetusti auttaa paketoimaan asiat siihen mennessä. Sen voi sitoa joko kellonaikaan tai tuntimäärään.

Deadlinesta voi myös tehdä sosiaalisesti velvoittavan esimerkiksi puolison tai kollegan kanssa, niin että sen ylitykseen tulee pyytää lupa. Kyse ei niinkään ole luvan saamisesta, vaan siitä että pysyt itse tietoisempana työajan ylityksistä ja sen syistä.

3. Hanki mielenrauha

Tee tarvittavat toimet, jotta voit saada mielenrauhan työltä seuraavaan työpäivään saakka. Mitä tämä tarkoittaa käytännössä eroaa paljon työstä ja yksilöstä riippuen. Se voi sisältää esimerkiksi viestimien tarkistamisen niin, ettei siellä ole tulipaloja. Monille luo myös mielenrauhaa tietää mitä seuraavana työpäivänä on yleispiirteisesti tapahtumassa.

Jotkut taas tykkäävät olla auvoisen tietämättömiä, jotta työt eivät jää pyörimään mieleen. Tämä on täysin ok, kunhan tietämättömyys ei tuota stressiä. Kannustan myös tarkastelemaan suhdetta työhön, jos pelkkä tieto tulevista töistä tuottaa tarpeetonta stressiä - suurimmalla osalla meistä työt eivät koskaan “lopu”, joten sen kanssa on hyvä osata elää.

4. Tee minireflektio

Työpäivien loppu on oiva mahdollisuus kehittää omia työtapoja, sillä päivän tapahtumat ovat tuoreena mielessä. Jos minun pitäisi valita yksi työkalu, jota suositella jokaiselle työnkuvasta riippumatta, on se 1-2 minuutin minireflektio työpäivästä. Se voi sisältää seuraavat kohdat:

  1. Mikä työtavoissani edisti työntekoa?
  2. Mikä työtavoissani jarrutti työntekoa?
  3. Mitä kehittää jatkossa?

Voit käyttää apuna tätä laatimaani pdf-pohjaa. Eli kannattaa käsitellä päivästä sekä onnistumisia että kitkatekijöitä. Ja nimenomaan omakohtaisesti, ettet esimerkiksi ulkoista kitkatekijöitä aina toisten syyksi. Reflektion avulla pystyt havainnoimaan arjen pieniä asioita, jotka voivat tuntua vähäpätöisiltä, mutta muodostavat pitkällä aikavälillä suuren kerrannaisvaikutuksen.

5. Huolehdi palautumisen monipuolisuudesta

Vapaa-ajalle siirtyessäsi poistu ruutujen äärestä, jotta et kuormita itseäsi samalla tavoin kuin työaikana. Tee mieluusti jotain mikä vie huomiosi pois työstä - tämä voi olla liikettä, luovaa tekemistä, kokkailua, sosiaalisuutta, mindfullnessia, seksiä tai luontoa.

Palautumisen suhteen on tärkeä huomioida, että etenkin pitkässä juoksussa saisit sekä passiivista että aktiivista palautumista ja että “paineventtiilisi” olisivat monipuoliset. Pelkkä sohvalla makaaminen ei ole aina sopivin tapa palautua, kuten ei myöskään jatkuva aktiivisuus. Työpäivien jälkeen kysy itseltäsi kokemustasi tunnustellen: “Millaista palautumista tarvitsen juuri nyt?”

- Jussi

Mikäli oivalluttava syväupotus näihin teemoihin kiinnostaa, niin kurkkaa Viisaan työn päivä -valmennus yksilöille tai tiimeille. Tai jos nämä teemat olisivat tarpeellisia työyhteisöllesi, niin kurkkaa tarjoamamme puheet ja valmennukset työyhteisöille.

Jaa tämä kirjoitus muidenkin
iloksi ja hyödyksi.