Kevennä reppua leikkisyydellä

Ensimmäinen kosketuksemme flow’hun tapahtuu lapsena leikin parissa.

Vaikka lapsen leikit loppuvat aikanaan, on leikkisyys aikuisenakin tärkeä tapa päästä virtaukseen. Leikkisyys onkin piirre, jonka voi havaita lähes kaikista virtauksen ammattilaisista. Monilla se ei rajoitu vain oman lajin tai alan sisälle, vaan hehkuu läpi koko olemuksessa puheesta tekoihin. Tämä ei ole sattumaa.

Jalkapallojoukkueen ollessa parhaimmillaan, näyttää peli kauniilta leikiltä. Maalari leikittelee väreillä, kitaristi soinnuilla ja puhuja sanoilla. Tietotyöläisellä informaatio liikkuu ja jäsentyy kuin palikat Tetriksessä.

Leikkisä mieli on avoin, soljuva, utelias, luova ja ilon sävyttämä.

Jossain vaiheessa järjestelmällisen koulutuksen ja kasvatuksen myötä meille kuitenkin saadaan opetettua asioiden, elämän ja ennen kaikkea itsemme vakavuus, jonka myötä unohdamme monet edellä mainituista ominaisuuksista. Opettajana ja kasvattajana toimineet tietävät, että helppoa se ei ole, mutta ajan myötä vakavuus saadaan juurrutettua kurittomimpaankin lapseen.

Vakavuuden oppiminen on tärkeyden ja omistautumisen oppimista. Opimme keskittymään ja tavoittelemaan tärkeiksi määriteltyjä asioita. Opimme monitoroimaan ja vertailemaan itseämme. Opimme kaventamaan huomiotamme ja työskentelemään sellaistenkin asioiden parissa, jotka eivät kiinnostaisi pätkän vertaa.

Monet näistä asioista ovat olennaisia elementtejä kehityskaaressamme, mutta vakavuuden kanssa on oltava varovainen. Liiallisuuksissa se ajaa mielen kapeaksi, takertuvaiseksi, kaavamaiseksi, mustavalkoiseksi ja ennen kaikkea ilottomaksi kuin 1950-luvun telinevoimistelutunnit.

Haitallisin vakavuuden muoto kohdistuu itseen ja ennen kaikkeen kuvaan siitä. En tiedä mitään keholle ja psyykelle vahingollisempaa kuin liiallinen itsetärkeys. Toistaiseksi tästä ei kuitenkaan vielä voi saada lääkäriltä diagnoosia ja lääkkeeksi hyvää annosta laadukasta brittikomediaa. Itsensä vakavasti ottava mieli kun kuluttaa valtavat määrät energiaa ylläpitääkseen idealistista kuvaa itsestään. Se monitoroi jatkuvasti statustaan suhteessa muihin ja elää elämää kuin yhtä tehokasta mutta ilotonta projektia.

Flow’n kannalta liiallinen vakavuus on kaikin puolin jarruttavaa ja pahimmassa tapauksessa kuolettavaa. Vakavalla mielellä flow’hun pääseminen on kuin yrittäisi hypätä virran vietäväksi selässään repullinen kiviä. Siksi flow-osaaja muistaakin aika ajoin keventää reppua ja pitää leikillisyyden mukana.

En tarkoita sitä, että meidän tulisi loikata takaisin lapsimaiseen koheltamiseen ja naiiviin huolettomuuteen. Meidän on vain opittava annostelemaan vakavuutta oikein ja flow’ssa tämä annostus on minimaalinen.

Draamakasvatuksen käsite vakava leikillisyys kuvaa tätä suhdetta hyvin. Se tarkoittaa ymmärrystä siitä, että pohjimmiltaan draama on leikkiä, jonka toiminta on kuitenkin mahdollista vain, jos sen sisällöt ja roolit otetaan hetkellisesti totena ja tärkeinä. Toiminta on siis hedelmätöntä, jos pohjana toimiva leikkisä tekemisen ilo katoaa, mutta myös jos osallistujat alkavat perseillä täysin omiaan. Tämä ajattelu toimii myös draaman ulkopuolella.

Meidän kannattaa olla vakavina fysiikan lakien sekä alan tai lajin sääntöjen suhteen. Muuten tuomari näyttää punaista korttia ja touhu loppuu. Meidän kannattaa suhtautua vakavasti kunkin roolimme tekemisen laatua kohtaan, mutta päästää irti kaikesta tuon roolin ulkoisesta monitoroinnista ja tärkeydestä. Aikuiselämän roolileikit kun eivät pohjimmiltaan ole kuin vakavampia versioita lasten vastaavista.

Kun minimaalinen vaadittu vakavuus on löydetty, loput energiastaan voi luovuttaa leikkisälle ja tavoittelemattomalle tutkimukselle, havainnoinnille ja luovalle kokeilulle. Leikillisyys ja ilo ruokkivat toisiaan ja tämän hyrrän pyöriessä on flow vain ajan kysymys. Paradoksaalisesti niin tieteen, taiteen kuin urheilunkin huipputulokset on saavutettu tällaisen toiminnan kautta.

Rohkaisen sinua (ja itseäni) heittämään tekemisestä kaiken tarpeettoman vakavuuden nauraen yli. Leikittele. Hulluttele. Päästä irti ja anna tekemisen itsessään olla palkinto!