Kirjoitin viikko sitten työmoraalin vastaparista, lepomoraalista. Se herätti monet miettimään aihetta ensimmäistä kertaa ja pohtimaan lepomoraalinsa vahvuutta suhteessa työmoraaliin.

Pohdinnan arvoinen on kuitenkin myös työmoraali, sillä tuntumani on, että monet tarkastelevat sitä yksinäkökulmaisesti. Usein työmoraalista vaikuttaa nousevan mieleen jokin yksittäinen adjektiivi, kuten hyvä, matala tai kova.

On turhan yksioikoista ajatella työmoraalia staattisena tekijänä, joka asettuu johonkin kohtaan lineaarisella asteikolla. Työmoraalissa on paljon sävyjä riippuen siitä, että mitä työtä ja tehtäviä tarkastelet.

Käytänpä itseäni esimerkkinä. Olen erilaisia rajauksia tekemällä pyrkinyt viimeisen vuoden aikana keventämään työkuormitustani merkittävästi, jotta minulla olisi enemmän aikaa ajattelulle.

Aika- ja tekemispaineen vähennyttyä tuntuvasti olen päätynyt miettimään työmoraaliani. Luvatut ja ulkoisesti vaaditut tehtävät toimitan ajoissa ja laadulla, mutta proaktiivisempi kehitystyö on (edelleen) jäänyt vähäiseksi. Sisäinen motivaationi työtä kohtaan on korkea, joten oletin kaistan vapautumisen johtavan proaktiiviseen kehittämiseen.

Näin ei kuitenkaan ole käynyt - työn sijaan huomioni on suuntautunut sen ulkopuolelle, muun muassa mongolialaisen kurkkulaulun opetteluun. Vaikka tiedän tämän olevan luontaista käyttäytymistä, aloin pohtimaan, että millainen työmoraalini on, jos paineen vähentyessä huomioni kääntyy töistä poispäin.

Jatkoajatuksena tästä rupesin tarkastelemaan työmoraaliani moninäkökulmaisemmin. Näkökulman vaihdos sai huomaamaan, että työmoraalini vaihtelee runsaasti eri tehtävien välillä.

Eri tehtäviin liittyy erilaisia painoarvoja olennaisuuden ja akuuttiuden suhteen, kuten myös henkilökohtaisia mieltymyksiä ja mielleyhtymiä eri tehtävien kivuudesta, työläydestä ja vieroksuttavuudesta. Esimerkiksi turhan työn tekeminen on itselleni todella turhauttavaa, ja työmoraalini laskee nopeasti, jos koen asian epäolennaiseksi.

Sekin on tärkeä näkökulma, että työmoraalin kohdalla tarkastellaan lähes aina sen riittävyyttä, mutta hyvin harvoin sitä onko se liian korkea. Ainakin omassa tekemisessäni on alueita ja tehtäviä, joissa työmoraalini on tarpeettoman korkea - jopa siinä määrin, että se johtaa levon väliin jättämiseen ja muiden tehtävien vähempään huomiointiin.

Työmoraali on siis aika monisyinen juttu!

Reflektoi:

Millainen on työmoraalisi? Vaihteleeko se missä määrin eri työtehtävissä?

Minkä asioiden suhteen haluaisit nostaa työmoraaliasi?

Minkä asioiden suhteen haluaisit laskea työmoraaliasi?

Toivon sinulle sopivan työmoraalista viikkoa 😊 Jos teksti resonoi tai mieleesi heräsi muita näkökulmia työmoraalista, niin laita ihmeessä viestiä!

‍

Törmäsin viikonloppuna lepomoraalin (rest ethic) käsitteeseen ja se kolahti heti. Puhumme usein työmoraalista, mutta lepomoraalista hyvin harvoin, vaikka jokaiselta meistä molemmat löytyvät.

Työ- ja lepomoraalien vahvuus kuitenkin vaihtelee vahvasti yksilöittäin. Tärkeää on tarkastella etenkin niiden vahvuuksien suhdetta, koska korkea työmoraali tarvitsee rinnalleen korkean lepomoraalin ja toisinpäin.

Epätasapaino moraalien välillä tulee tuottamaan kitkaa ja haasteita ennemmin tai myöhemmin. Ei ole tervettä, jos lepäät vain silloin kun et enää jaksa toimia. Sekään ei ole kovin hedelmällistä, jos toimit aina vasta sitten kun on pakko.

Mitä lepomoraaliin kuuluu? Se miten suhtaudut lepäämiseen kokonaisuutena ja miten näet palautumisen merkityksen, miten korkea prioriteetti lepääminen on sekä millä tavoilla ja rytmillä toteutat lepoa.

Kyse ei ole vain siitä, että ajattelet levon olevan tärkeää, vaan myös siitä miten toimit käytännössä. Eli pyhitätkö levolle aidosti tilaa ja aikaa, jota siihen tarvitaan. Vai odottaako lepo sopivaa hetkeä, jonka tekeminen antaa jossain kohtaa myöten?

Reflektoi:

Onko lepomoraalisi työmoraalisi tasolla?

Miten huomioit lepoa (työ)arjessasi? Näkyykö se päivissäsi?

Miten huomioit lepoa isommassa kuvassa? Löytyykö lepoa kalenteristasi?

Toivon sinulle levollista (työ)viikkoa 🙏

- Jussi

‍
Mikäli oivalluttava syväupotus tämänkaltaisiin teemoihin kiinnostaa, niin kurkkaa tarjoamani puheet ja valmennukset työyhteisöille.

Kirjoittelen tätä kirjettä itäberliiniläisessä kahvilassa, joten tämän hetken mielipiteeni voi olla vinoutunut, mutta sanoisin niiden merkityksen olevan suuri. Tietotyössä kun ei merkkaa ajattelun määrä, vaan ajattelun laatu.

Usein työnteon tarkastelussa keskitytään toimintaan ja suoritteiden tekemisen tapaan. Palautuminen pois lukien näkökulma on harvemmin siinä miten ei-tekemisen aika vaikuttaa tekemiseen. Ei-työnteolla nimittäin voi olla muutakin kuin palauttavaa arvoa irtiottojen muodossa.

Irtiotoilla tarkoitan tilanteita, joissa mieli otetaan pois tuttujen kaavojen parista. Tämä voi tarkoittaa hetkellistä irtiottoa, kuten taukoa tai kahvilaan työskentelemään menoa, tai suurempaa, kuten lomaa tai muuta isompaa ympäristön vaihtamista.

Irtiottojen yksi päähyöty on tuttujen kaavojen ja ajattelumallien rikkoutuminen (depatterning). Tätä rikkoutumista olisi hyvä olla arjessa mukana pieninä annoksina ja suurempina annoksina harvemmin. Tähän voivat toimia niin luonto, uudet kokemukset, retriitit kuin teknon tahtiin tamppaaminen. Kunhan mieli pääsee irti arjen kaavoista.

Toinen päähyöty ovat uudet kaavat (patternit) ja näkökulmat. Toki kaavojen rikkoutuminen jo itsessään saa ajattelemaan asioita uusista näkökulmista, mutta irtiotot voivat tarjota uusia kaavoja ja näkökulmia myös ulkoisen havainnoinnin kautta. Esimerkiksi pelkkä luonnon katseleminen tarjoaa meille lukuisia kaavoja hahmottaa asioita, ilman että edes yritämme opetella mitään.

Edellä mainituilla on suuri merkitys ajattelun laadulle. Nykytyön ympäristö vaatii jatkuvasti uusia, luovempia ja tehokkaampia tapoja hahmottaa ongelmia. Niinpä on tärkeää millä kaavoilla työssä ratkaistavia ongelmia tarkastelee. Kyse kun ei ole vain ongelmien ratkaisemisesta, vaan myös ongelmien tarkoituksenmukaisesta kehystämisestä ja hahmottamisesta.

Usein ihmisillä tulevat irtiotoista mieleen nautintokeskeiset eli hedonistiset irtiotot, mutta ne voivat olla myös kasvuun, oppimiseen tai merkityksellisyyteen keskittyviä eli eudaimonisia irtiottoja. Jälkimmäisistä on usein enemmän hyötyä työnteolle, mutta olisi mustavalkoista sanoa, ettei sopivasti ajoitetuista hedonistisista irtiotoista olisi myös hyötyä. Lisää irtiotoista ja edellä mainitusta jaottelusta puolentoista vuoden takaisessa podcast-jaksossamme.

Loppuun mainittakoon, että irtiotot ovat työkalu, eivät itseisarvo. Niiden määrää ei ole tarkoitus maksimoida, vaan käyttää niitä tarkoituksenmukaisena työkaluna silloin, kun ajattelu on liian kaavoihin kangistunutta. On tärkeää tunnistaa tilanteet, joissa kaavamaisuus on hyödyllistä. Rutiininomaisuutta ja suorittavuutta tarvitsevan ajanjakson sisällä et halua rikkoa kaavoja, vaan ylläpitää niitä sopivalla tasolla.

Reflektoi seuraavia:

Miten rytmität erilaisia irtiottoja ja onko rytmi sopiva?
Onko irtiottojesi tyyli toimiva ja tarkoituksenmukainen?

Toivon sinulle sopivan irtiottoista (työ)viikkoa 😊
‍

- Jussi

Miksi johdat itseäsi?

Mieti vastauksesi tähän kysymykseen ennen kuin luet pidemmälle. Pohdi myös, että mikä oli intuitiivinen ajatuksesi ja eroaako se järkiperustelu(i)stasi?

Itsensä johtaminen on nykytyössä niin itsestäänselvyys, että harva tulee pohtineeksi miksi sitä tekee. Voit toki pärjätä itsensä johtamisessa varsin mainiosti ilman tämän pohtimistakin, mutta on mielestäni olennaista olla tietoinen kuinka itsensä johtamisen kehystää ja mihin sillä pyrkii.

Joillain itsensä johtaminen on väline tuottavuuden maksimoimiseen. Toisille itsensä johtaminen on keino tehdä kuormittua mahdollisimman vähän.

Tuottavuuden tavoittelu ei sinänsä ole mitenkään väärin, mutta on hyvä tiedostaa miksi sitä tavoittelee. Liittyykö siihen kenties uratavoitteita, halu oppia tehokkaammaksi, halu vapauttaa aikaa läheisten ja harrastusten pariin, vaativuuden tunnelukko tai ajatus tuottavuudesta itseisarvona tai “pakkona”.

Mikäli itsensä johtaminen ja tuottavuus kehystyvät pakolliseksi pahaksi tai osaksi oravanpyörässä olemista, tai ehkä jopa osaksi orjamoraalia, voi niihin rakentua ristiriitainen suhde. Tuottavuus voi muodostua kirosanaksi etenkin jaksamisen ollessa kortilla. Jos on uupunut, niin kaikki puhe tuottavuudesta näyttäytyy helposti negatiivisena ja epäinhimillisenä.

Etenkin jos jaksaminen on heikentynyt uupumiseksi tai loppuun palamiseksi asti, on mielestäni tärkeä tarkastella ennen töiden pariin paluuta, että miten nämä teemat kehystyvät, jotta suhde niihin ei ole vieroksuva. Ne nimittäin voivat nimenomaan auttaa siinä, ettei samaan tilanteeseen päätyisi uudestaan.

Oma vastaukseni kysymykseen

Johdan itseäni itseäni varten. Toki olen yrittäjä, mutta ajattelin näin myös työntekijänä. Minä olen suurin hyötyjä itsensä johtamisestani, työnantaja on välillinen ja toissijainen hyötyjä.

Itsensä johtaminen auttaa minua tekemään asiat pienimmällä mahdollisella kitkalla ja kuormalla. Se taas auttaa minua olemaan palveluksessa sekä elämään hyvinvoivaa, uteliasta, myötävirtaista ja merkityksellistä elämää.

Toivon sinulle kehystietoista viikkoa 😊

‍