Tieteellisesti määritettynä flow on optimaalinen tietoisuuden tila.
Käytännössä flow on tila, jossa kykenet uppoutumaan täysin tekemääsi asiaan ja aika lentää kuin siivillä. Pystyt hyödyntämään kaikkia osaamiasi taitoja, mutta tekeminen tuntuu silti vaivattomalta. Se on siis monilla tavoin ihanteellinen tekemisen tila.
1. Haasteen ja osaamisen suhde
Flow vaatii haasteen, johon vastata.
2. Kirkas tavoite
Tavoite ohjaa keskittymistä ja poistaa epävarmuutta.
3. Välitön palaute
Mitä enemmän palautetta tekemisestä, sitä helpompi tekemistä on hienosäätää.
4. Keskittynyt huomio
Huomio rajautuu, jotta kaikki älyllinen kapasiteetti olisi käytössä yhteen asiaan.
1. Ponnistelu
Flow ei synny itsestään, vaan vaatii tekemistä.
2. Rentoutus
Aivot päästävät irti stressaavasta "puskemisesta".
3. Flow-tila
Huippusuorituskyvyn tila, tekeminen on vaivatonta.
4. Palautuminen
Huippusuoritukset vaativat veronsa ja palautumista
sekä mentaalisesti että fyysisesti.
Vireystila, keskittyminen ja haastavuus ovat välttämättömiä edellytyksiä flow'lle työssä. Viisaat työnteon tavat, yhteisöllisyys, luovuus ja merkitys taas tukevat vahvasti flow'n kokemista, mutta eivät ole välttämättömiä.
Portaita ei tarvitse kulkea järjestyksessä, vaan kyseinen malli on ennemminkin yhteenveto asioista, jotka vaikuttavat flow'hun työssä. Malli on avattu laajasti Flow-tila -kirjassa, josta kaksi kolmasosaa on näiden portaiden ja niiden sisältämien konkreettisten keinojen käsittelyä.