Flow on ajatuksena tunnettu niin pitkään kuin ihmisistä löytyy taltioitua kulttuurista tietoa. Itäisissä kulttuureissa sitä vastaavia kuvauksia löytyy jo vuosituhansien takaa. Esimerkiksi taolaisuuden ydinkäsitteitä on flow-tilaa hyvin läheisesti vastaava wu wei, joka on käännetty englanniksi doing without doing. [1] Taolaiset, buddhalaiset ja hindulaiset puhuivat kaikki tavalla tai toisella siitä, miten tietoisuus vapautetaan ulkoisista sosiaalisista ja biologisista tekijöistä, minkä kautta saavutetaan järjestys tietoisuudessa. Toisin sanoen näiden uskontojen tavoitteen voi yksilön tasolla ajatella olevan elämän flow.
Monien kulttuurien historiassa on viittauksia flow-tilaan, mutta määritelmät ovat sekalaisia. Flow-kokemusten mystinen vivahde ja sattumanvaraisuus ei varmastikaan ole helpottanut asian määrittelyä. Esimerkiksi länsimaissa kirkolla oli yli vuosituhannen ajan yksinoikeus mystisiin kokemuksiin, eikä uskonnon harjoittamisen ulkopuolella tapahtuneista, yliluonnollisilta vaikuttavista kokemuksista kannattanut huudella.
Makroflow-kokemukset luokiteltiin 1950-luvulle asti usein mystisiksi kokemuksiksi.
Kirjallisuuden ja tieteen puolella on vilahdellut viimeisen kahden vuosisadan aikana filosofien ja psykologien teksteissä käsitteitä, jotka ovat samansuuntaisia flow’n kanssa, joskaan eivät aivan vastaavia. Esimerkiksi Freud käytti käsitettä oceanic feeling viitaten tilaan, jossa yksilö kokee sulautuvansa osaksi maailmaa. Nietzsche taasen kirjoitti saksaksi tilasta nimeltä rausch, jossa yksilö on korkeampi versio itsestään. [2]
Tieteellisesti tietoisuudentiloja ja flow’ta on tutkittu vajaat 150 vuotta, 1870-luvulta alkaen. Geologi Albert Heim oli Alpeilla tekemässä tutkimusta, kun tuulenpuuska tarttui hänen hattuunsa. Kurottaessaan sitä kohti hän horjahti alas railoon. Erittäin pitkältä tuntuvan putoamisen aikana Heim ei kokenut lainkaan pelkoa tai kauhua. Hän huusi putoamisen aikana kiipeilykumppaneilleen kehotuksen, että hänen mahdollisesti selvitessään kumppanit eivät vaarantaisi itseään kiirehtiessään alas. Heim ehti matkan aikana harmitella, että viiden päivän päästä oleva luento Harvardin yliopistossa saattaisi jäädä välistä. Lisäksi hän mietti silmälasien laittamista taskuun suojaan sekä laati jopa oman pelastussuunnitelmansa. Kuin ihmeen kaupalla Heim selvisi yli kahdenkymmenen metrin pudotuksesta hengissä ja hänet saatiin pelastettua railosta. Tapaus innosti hänet tutkimaan, miten kuolemanriski voi perustavanlaatuisesti muuttaa tietoisuudentilaa ja parantaa merkittävästi mentaalista suorituskykyä. [2,3]
Tietoisuudentilojen vaikutuksien parissa jatkoi 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa amerikkalaisen psykologian isoisäksi kutsuttu William James. Hän tutki, kuinka aivot voivat muuttaa tietoisuudentilaa suorituskyvyn parantamiseksi ja havaitsi, että mentaalisen suorituskyvyn lisäksi myös fysiologinen suoriutuminen paranee tietoisuudentilan muutosten myötä. James itse asiassa tunnisti 2000-luvulla määritellyt flow-tilan vaiheet jo vuonna 1902, mutta ei kyennyt senaikaiseen tietoon pohjautuen luomaan niistä tarkempaa mallia. [4]
Flow on määritettävissä, universaalia ja perustavanlaatuista onnellisuuden kannalta.
Samoihin aikoihin fysiologi Claude Bernard esitteli mallinsa järjestelmien sisäisestä säätelystä, eli esimerkiksi kehon sisällä vallitsevan tasapainon säilyttämisestä. Tälle ilmiölle annettiin myöhemmin nimeksi homeostaasi. Jamesin oppilas fysiologi Walter Bradford Cannon oivalsi Bernardin ajatuksiin pohjautuen, että mystisten kokemusten takana on biologiaa ja julkaisi vuonna 1915 teoriansa pakene tai taistele -tilasta. [5] Kehomme ja mielemme eivät siis vain pyri olemaan rauhallisessa tasapainossa, vaan tila voi muuttua radikaalistikin, kun pitää vastata haasteisiin. Tätä nykypäivänä itsestään selvää tietoa pidettiin viime vuosisadan alussa peräti mullistavana.
Edellä kerrotuista oivalluksista huolimatta makroflow-kokemukset luokiteltiin 1950-luvulle asti usein mystisiksi kokemuksiksi, koska kertomukset niistä olivat ymmärrettävästi epämääräisiä. Suurimmat harppaukset flow’n tieteessä tapahtuivat 1950-, 1960- ja 1970-luvuilla, jolloin psykologi Abraham Maslow innostui huippukokemuksista (peak experiences). Hän tutki, mitkä tekijät ovat parhaiten itsensä toteuttamisen tilaan päässeiden ihmisten kognitiivisten huippusuoritusten taustalla. Hän valitsi tutkimuksensa kohteeksi kahdeksantoista menestynyttä henkilöä. Mukana olivat muun muassa Abraham Lincoln, Albert Einstein, Beethoven ja Eleanor Roosevelt. Maslow havaitsi, että menestyjillä oli kyky muuttaa tietoisuudentilaansa tarpeen mukaan ja päästä huippusuoritukset mahdollistavaan tilaan. Sattumoisin lähes kaikki tutkitut henkilöt olivat ateisteja, mikä puolestaan auttoi tajuamaan, ettei kyse ehkä sittenkään ole mystisestä kokemuksesta. Myöhemmin Maslow oli hyvin lähellä flow’n käsitettä puhuessaan tässä ja nyt -immersiosta sekä itseunohduksesta huippukokemusten yhteydessä. [6]
Hyvin moni haastateltava kuvaili kokemustaan kuin virran mukana olemiseksi, josta muodostui käsite flow.
Maslowin vanavedessä seurasi positiivisuuspsykologi Mihaly Csikszentmihalyi, jota pidetään virallisena flow-teorian isänä. (Tutkijan nimi on aika mutkikas, vinkkinä sen lausumiseen toimii fraasi ”me-high chick-sent-me-high”.) Csikszentmihalyi oli unkarilaisen diplomaatin poika, jonka perhe pakeni toisen maailmansodan aikaan sekä saksalaisilta että venäläisiltä. Hän menetti sota-aikaan molemmat veljensä ja joutui 7-vuotiaana vankileirille, jossa hän opetteli pelaamaan shakkia ja uppoutui sen pariin usein tuntikausiksi, unohtaen kaiken kauheuden ympärillään. Tämä kokemus laittoi vasta lapsen iässä olevan Csikszentmihalyin miettimään, miksi niin monet aikuiset eivät kestäneet tilannetta, vaikka hän itse oli sinut vankileirillä olemisen ja muiden tapahtumien kanssa. Myöhemmin hän vapautui, ja aikuisiällä vankileirikokemuksiin liittyvät pohdinnat johtivat hänet tutkimaan positiivista psykologiaa. Onnellisuutta tutkiessaan Csikszentmihalyi kiinnostui taiteilijoista, jotka uppoutuivat jopa päiväkausiksi luovaan tekemiseen kokien samalla syvää täyttymystä. Hän alkoi tutkia, onko kyseinen uppoutumisen kokemus laajempikin ilmiö ja haastatteli muun muassa shakinpelaajia, tehdastyöläisiä, tanssijoita, paimenia, kiipeilijöitä, säveltäjiä ja kirurgeja. [2] Hyvin moni haastateltava kuvaili kokemustaan kuin virran mukana olemiseksi. Siitä Csikszentmihalyi muodosti käsitteen flow ja julkaisi sen ensimmäistä kertaa kirjassaan Beyond Boredom and Anxiety vuonna 1975. [7] Tutkimustensa perusteella hän totesi, että flow on määritettävissä, universaalia kaikilla ihmisillä ja perustavanlaatuista onnellisuuden ja merkityksellisyyden kokemuksen kannalta. Tämän jälkeen Csikszentmihalyi on omistanut elämänsä flow’n tutkimiselle ja tehnyt sen parissa uraauurtavaa työtä tähän päivään asti.
Seuraavassa osassa puimme läpi flow'n tutkimusta ja sen nykyasemaa tieteessä.
Tämä teksti oli ote kirjasta Flow-tila -Tietotyön viisain vaihde.
Lähteet
[1] Glessner, Creel 1982. What is Taoism?: and other studies in Chinese cultural history.University of Chicago Press.
[2] Kotler, Steven 2019. Mapping Cloud Nine:Neuroscience, Flow, and the Upper Possibility Space of Human Experience. Sounds True.
[3] Beer,Robert 2017. “The Experience of Dying from Falls”. Tibetantart.com.
[4] Fryer, Bronwyn 2005. “Are you Working Too Hard?” Harvard Business Review, HBR.org.
[5] Cannon, WalterBradford 1925. Bodily changes in pain, hunger, fear, and rage: An account ofrecent researches into the function of emotional excitement. Martino FinesBooks.
[6] Maslow, Abraham 1963. “Creative Attitude”. The Structurist 3, 4-10.
[7] Csikszentmihalyi, Mihaly 1975. Beyond Boredom and Anxiety. Jossey-Bass Publishers.
Haluamme auttaa sinua pääsemään flow'hun. Saat kirjeessä viikottain vinkkejä, työkaluja ja näkökulmia miten työskentelet viisaasti, virtaavasti ja valmentavasti.
Maistiaisena ja introna sisältöihimme saat samalla 16-sivuisen Viisaan työn oppaan.