Onko työskentelysi terä tylsä lomien jälkeen?

Jussi Venäläinen
11.1.2023


Miten tämä nyt on niin vaikeaa? 🤨


Tämä oli ajatukseni, kun aloitin työt lomatauon jälkeen. Mieleni harhaili, teki mieli vältellä vaikeita tehtäviä ja kuikuilin jatkuvasti viestimiä helpon ja kivan dopamiinin perässä. Jos vastaan sattui tulemaan kiva, harhauttava kaninkolo niin hyppäsin sinne ennen kuin ehdin tajuta mitä tapahtuu.

Mietin hetken, että enkö minä osaa enää työskennellä. Sitten pohdin, että eihän tämä nyt niin tavatonta ole. Muutamassa viikossa ehtii kyllä kadottaa työotteen, tai ainakin sen parhaan terän. Sitä helposti sortuu lineaariseen odotukseen, että ote työhön olisi aina samanlainen, vaikka siinä on paljon luontaista syklisyyttä jo yhden työpäivänkin aikana.

Näiltä pohjilta kirjoitin muutaman ajatuksen työmoodiin palaamiseen. Pääasiassa vinkit ovat itselleni, mutta toivottavasti niistä on apua sinullekin 😊


1) Hyväksy lähtökohta

Mikäli työotteesi ei ole terävin, hyväksy se. Hyväksymättömyydellä et saa aikaiseksi kuin tarpeetonta kitkaa ja puskemista. Ja tässä on vielä pitkä kevät aikaa sykkiä.

Flow-tilan ensimmäinen vaihe on ponnistelu ja mielestäni tämä pätee elämän virtaavuuteen myös yksittäisiä tiloja pidempinä ajanjaksoina. On luontaista, että tekeminen ei aina ole vaivatonta ja virtaavaa.

Hyväksyminen ei kuitenkaan tarkoita sitä, että nostaisit kädet pystyyn ja annat itsesi ajautua tuuliajolle, vaan että tiedostat tilanteen ja huomiot sen työnteossasi, esimerkiksi prokrastinoinnin suhteen.


2) Tee prokrastinoinnista vaikeampaa

Yleisenä vinkkinä minkä tahansa käyttäytymisen tai tavan muuttamisen tueksi kannattaa tehdä viisaista valinnoista mahdollisimman helppoja ja typeristä valinnoista vaikeita. Eli luo virtausta viisaisiin valintoihin ja kitkaa typeriin.

Työterän ollessa kateissa prokrastinointi yleensä lisääntyy. Digitaalisina vastalääkkeinä sille voivat toimia ruutuaikamuistutukset kännykällä ja estosovellukset, kuten Serene tai ColdTurkey.

Itse käytän estosovellusta keskittyneen työn harjoitteluun silloin, kun huomaan keskittymiskykyni alentuneen pitkäkestoisemmin. Käytännössä kytken softan päälle syvää työtä tehdessä ja se estää kaikkien harhauttavien ohjelmien ja nettisivujen avaamisen, mukaan lukien työviestimien. Näin saan harjoiteltua keskittymislihaksia ja pysyn olennaisen tekemisen parissa.


3) Vähennä epämääräisyyttä

Töihinpaluussa yksi päähaaste on saada koppi siitä missä mennään ja mitä tulee tapahtumaan. Meitä kun ei ahdista vain työn määrä, vaan myös sen epämäärä, eli se ettemme tiedä mitä, miten, milloin ja miten asioita tulisi tehdä.

Tarmokkaan töihin tarttumisen sijaan pyri ensin kirkastamaan itsellesi olennainen ja ryhdy sitten hommiin. Muutoin päädyt herkästi reaktiiviseen työputkeen juoksemaan kurren kanssa kilpaa.


4) Kehitä työntekoa tilanteen ehdoilla

Tammikuun alku on aikaa jolloin mainokset ja some ovat täynnä “uusia alkuja” ja intentioita alkaneelle vuodelle. Toki vuodenvaihteeseen liittyy normaalia arkea enemmän muutoksiin orientoivia elementtejä, mutta muutoksien ei tarvitse olla automaatio. Mikäli tammikuu on työssäsi hektisemmästä päästä, niin nyt ei välttämättä ole aika aloittaa uutta kehittämistä, vaan pitää nykyinen pakka viisaasti kasassa.

Eli kehitä, jos siihen on sauma, mutta älä puske kehittämistä vain siksi, että kalenterissa on uusi vuosiluku.


Lopuksi

Kaiken kaikkiaan, työotteen terän tylsyydessä on positiivisetkin puolensa. Todennäköisesti suoritat vähemmän työn ulkopuolella, pusket itseäsi vähemmän ja huomioit paremmin kehomielesi todellisen tilan, etkä ohjaa itseäsi niin paljon “mielen ylivallalla”.

Sopivan virtaavaa töihinpaluuta sinulle! 🙂


- Jussi

Jaa tämä kirjoitus muidenkin
iloksi ja hyödyksi.