Kaikki valmiiksi -syndrooma

“En voi lopettaa, kun to-do-listalla (tai mielessä) on vielä yksi prosessi kesken.”

Edellä mainittu on lähes päivittäin mieleeni kumpuava ajatus. En aina kuuntele tai tottele sitä, mutta erittäin usein se mieleeni tarjoutuu. Joskus olen siitä tietoinen, joskus en, mutta siellä se monesti lymyää.

Minulle vaikeaa ei (pääosin) ole aloittaminen, vaan lopettaminen. Tunnen pientä kipua, ahdistusta ja turhautumista, jos joudun jättämään asiat kesken tai minulta jää suunniteltuja asioita tekemättä. Takerrun siihen, että kaikki tulee olla valmista ennen kuin voin siirtyä eteenpäin.

Vastapainona nautin suuresti siitä, kun pystyn saamaan asioita pois pöydältä ja sulkemaan prosessit. Kun sitoudun asiaan x, minun on vaikea olla toimittamatta sitä.

Tänä aamuna mieleeni juolahti kutsua tätä kaikki valmiiksi -syndroomaksi.

Edellä kuvatusta ajattelusta on hyötyä aikaansaannin muodossa, mutta ilmiselvä haaste on, että työssä on lähes jatkuvasti prosesseja, jotka eri syistä jäävät auki. Prosesseja tulee myös loputtomasti lisää, työ ei kokonaisuutena tule varsinaisesti koskaan valmiiksi.

Hullunkurisinta tämä ajattelu ja turhautuminen on silloin, kun se syntyy vain omista ideaaleista ilman todellista tarvetta. Esimerkiksi silloin kun olet tehnyt itsellesi (ylioptimistisen) to-do-listan päivälle ja se jää kesken, ja mikään asia ei ole akuuttia. Eli kyseessä on täysin itse luotu tilanne. Ei kovin viisas syy ahdistua, mutta tämä ajattelu ei katso rationaalisuutta.

Mistä tämä kumpuaa? Mielestäni syvemmällä tasolla kyse on hallinnasta. Keskeneräinen prosessi tai aikaansaamaton asia viestii mielelleni tai sen osille hallinnan puutteesta - riippumatta siitä onko hallinnan puute todellista. Olen synnynnäiseltä biotemperamentiltani ylikontrolloiva, ja ylikontrollia painottava oli myös kasvuympäristöni. Siihen vielä mausteeksi vaativuuden tunnelukkoa ja suorittamista adaptiivisena selviytymisstrategiana päälle ja avot!

Mitä olen käyttänyt vastalääkkeenä?

• Pysyn makrotasolla hyvin tarkkana mihin sitoudun ja pyrin vahvasti proaktiiviseen priorisointiin esimerkiksi not-to-do-listojen avulla.
  
• Pidän mikrotasolla päiväsuunnitelmani ytimekkäinä, jotta niiden on mahdollista toteutua - on paljon kivempaa lisätä tehtäviä listaan kuin että se jää kesken.
  
• Kirjoitetut työpäivien reflektiot auttavat avaamaan ajatukset siitä mikä päivässä oli aidosti onnistunutta ja kehitettävää, eikä päivästä jää vain epämääräisiä ajatuksia ja tuntemuksia esim. keskeneräisyydestä.
  
• Selkeämmän työajan käyttö, koska yrittäjänä kaikki valmiiksi -syndrooma voi olla hyvin myrkyllinen, jos työpäiviä venyttää sen takia yöhön asti.
  
• Tietoisuustaitojen harjoittelu mm. meditaatiolla, kiitollisuusharjoituksin yms. on opettanut tulemaan tietoisemmaksi siitä, milloin vaativuus ja kaikki valmiiksi -ajattelu alkaa pääsemään valloilleen.
  
• Sopivassa määrin keskeneräisyydessä elämistä ja sen hyväksymisen harjoittelua, koska se kuuluu elämään ja osaltaan on sen suola. Myös uteliaisuutta näitä ajatuksia ja tuntemuksia kohtaan, jotta tulee niiden kanssa sinuiksi. Näin oppii löytämään sopivaa kontrollin tasoa eri tilanteisiin.

Toki edellä mainitut ovat toimivia keinoja viisaaseen työhön riippumatta siitä oletko ylikontrolloiva, mutta erityisesti silloin.

Meinasin muuten myöhästyä tapaamisesta, kun kirjoitin tätä enkä halunnut lopettaa ennen kuin saan tekstin valmiiksi 😅

Tunnistatko itselläsi samaa? Laita viestiä ja kerro kokemuksistasi 🙂

- Jussi