Kuinka vähennät k**rettä vähentämättä aikaansaantia?

Jussi Venäläinen
27.10.2022

Ei ole mitään hyvää, jota ilman k**rettä ei voisi saada aikaiseksi.

K**re on yksi yleisimmistä työn haasteiden sanoituksista, joita kohtaan viisasta työtä valmentaessa. Se on mielenkiintoista, sillä sitä ei varsinaisesti ole olemassa. Kukaan ei voi näyttää missä se on, mutta silti me kollektiivisesti uskomme siihen. K**re onkin nykyisen työelämän uskonto. Työpaikkojen käytävät ja Teamsit ovat täynnä saarnaajia, jotka tartuttavat k**reen heillekin, joilla sitä ei alunperin ollut. Se on kuin mystinen luonnonvoima, joka saa meidät toimimaan hätiköivästi ja kokemaan painetta.

Miksi sitten uskomme siihen? Meillä on siitä sisäinen kokemus. K**re on tunne, että sinulla on enemmän tekemistä kuin aikaa. Se on kuitenkin hyvin epämääräinen, ja siksi monella tapaa haitallinen lähestyminen itsensä tai toisten johtamiseen.

Ilmiselvä tapa vähentää k**reen tunnetta on vähentää työkuormitusta, mutta aina se ei ole mahdollista. Tässäpä siis vinkkejä siihen kuinka vähennät k**reen kokemusta vähentämättä aikaansaantia.

1. Lopeta K-sanan käyttö

Tämä vinkki tuntuu vitsiltä, mutta se toimii. Kieli määrittää vahvasti kokemustamme todellisuudesta, asettaa rajoja ja luo viitekehyksiä toiminnallemme. Äkkiseltään voi tuntua vähäpätöiseltä, että mitä sanoja käytät, mutta etenkin tällaisista toiminnan tapoja määrittelevistä viitekehyksistä puhuessa sanoilla paljon merkitystä kokemuksellesi ja tulkinnallesi asioista.

K-sana on hyvin epämääräinen, eikä se varsinaisesti tarkoita mitään. Se lähinnä triggeröi meitä stressaantuneemmiksi, osaltaan epämääräisyytensä kautta.

K-sana tulisi korvata aidoista asioista puhumisella, esimerkiksi sillä että nyt on liian vähän aikaa tai että nyt on liikaa tekemistä. Jos saat monta sähköpostia, joissa kaikissa tehtävä on asetettu kiireelliseksi, miten priorisoit tehtäviä? Mutta jos sähköposteissa olisi kerrottu, että tämä tarvitaan klo 14 ja tuo klo 16 mennessä, on priorisointi helppoa.

Mitä aidosti hätäisempi tilanne on, sitä vähemmän on varaa hätiköidä.

2. Hanki luottamus prosessiin

Kollegani Lauri Häggman on todennut, että k**re on epäluottamusta prosessiin. Esimerkiksi että olet epävarma ehditkö tehdä asiat ja yrität “kiriä” epävarmuuden kuilun kiinni paineistamalla itsesi tekemään asiat (tarpeettoman) nopeasti.

Ensimmäiseksi luottamusta voi hankkia priorisoinnin kautta. Kun ymmärrät mitkä asiat ovat tärkeimpiä ja olennaisimpia, on helppo luottaa niihin keskittymiseen. Jos taas kaikki on olennaista, on k**reen tunne väistämätöntä.

Toisekseen luottamusta voi lisätä taitavalla suunnittelulla. Se on työkalu poistaa työn epämäärää ja kirkastaa mitä, milloin ja miten olet tekemässä (työn epämäärästä oli oma vinkkihetkensä). Kun et tiedä milloin asiat tapahtuvat ja mitä seuraavaksi on luvassa, on sinulla herkästi k**re niin työpäivän kuin työviikkojen tasolla. Kirkkaus tekemisestä, siinä määrin kuin se on työssäsi mahdollista, luo luottamusta.

3. Sovita suhtautuminen tilanteeseen

K**re on adaptiivinen strategia. Mutta se on varsin kehno strategia, koska ei ole mitään hyvää, jota ilman k**rettä ei voisi saada aikaiseksi. Tuurillaan aikaansaantisi voi kiirehtimällä kasvaa, mutta todennäköisemmin se kuitenkin laskee, etenkin tietotyössä. Vähintäänkin tekemisen tehokkuus laskee, sillä kiirehdintä johtaa resurssien yli-investoimiseen. Ja lopulta aikaansaannin voi aina optimoida viisaalla työskentelyllä, joten kiirehtiminen ei ole sen edellytys.

Mikäli olet paineisessa tilanteessa, sitä tärkeämpää on että pystyt toimimaan viisaasti ja maltilla - tilanteen sallimissa rajoissa. Mitä aidosti hätäisempi tilanne on, sitä vähemmän on varaa hätiköidä. Jos mietit esimerkiksi ensiapuhenkilöstöä, niin he eivät aidoista vaaratilanteista huolimatta kuitenkaan kiirehdi ja hätiköi. Palopelastajat eivät juokse rakennuksiin sisään, vaan kävelevät. Ensiavussa ei härvätä tarpeettomasti, vaikka toiminta on rivakkaa. Poliisit eivät ammuskele ympäriinsä. Monet työntekijät kuitenkin härväävät ja stressaavat töissään kuin viimeistä päivää, vaikka tilanteissa ei ole mitään fyysistä vaaraa.

Tämän päivän k**re on usein hankittu aiemmin.

4. Harjoittele keskittymistä

Aiemmin totesin, että k**re on epäluottamusta prosessiin. Kestävämpi itsevarmuus ja luottamus asioihin tulevat siitä, että on kokenut jonkin asian toteutuvan tai toistuvan. Mikäli et omaa kokemusta siitä mitä syvällä työllä, joka voi pintapuolisesti vaikuttaa “hitaalta”, voi saada aikaan, et täysin luota siihen. Jos kokemuksesi aikaansaannista perustuvat kiirehtimiseen, on se luontainen valinta strategiaksi.

Oli sinulla kokemusta keskittyneen työn vaikutuksista tai ei, niin kannustan harjoittelemaan keskittymistä. Keskittymiskykysi ei nimittäin ole vain staattinen ominaisuus, joka sinulla on, vaan kapasiteetti, joka elää harjoittelun myötä. Se voi ailahdella jopa päivä- ja viikkotasolla. Jos esimerkiksi jatkuvasti selailet somea ja tarkistelet viestimiä, niin voit huomata keskittymiskyvyn heikentymisen hyvinkin nopeasti.

Voit harjoitella keskittymistä syvän työn avulla. Eliminoi kaikki häiriöt ja keskeytykset, joihin voit vaikuttaa. Kirkasta intentiosi, laita kello käyntiin ja aloita työskentely. Jos ja kun keskeytyksiä tulee, vaikka sitten itsesi toimesta, jatka keskittynyttä tekemistä siitä huolimatta. Tärkeitä ovat hetket, jolloin huomaat harhauttavan impulssin, esimerkiksi kännykän nostamiseksi taskusta, mutta et toimi sen mukaisesti. Noissa hetkissä koulutat itseäsi keskittymään.

Isommassa kuvassa keskittymistä ja läsnäoloa voi treenata monipuolisesti meditaation avulla. Se on kuitenkin iso teema avattavaksi tähän postaukseen, joten linkkaan tähän vain Flow Akatemian Laurin podcastin aiheesta.

5. Tee siirtymät viisaasti

Olen vuosien varrella tavannut monia kovia tekijöitä itsensä johtamisessa ja viisaassa työssä, ja yleinen puute heidän tekemisessään liittyy siirtymiin. Vaikka kykenet keskittymään hyvin työtehtävien aikana, niin merkityksellisiä ovat myös siirtymät tehtävien välillä. Mikäli siirtymän aikana aukaiset kaikki viestimet ja järjestelmät, keskittymisesi pirstaloituu ja k**re ui liiveihin. Tai jos fyysisessä siirtymässä ehätät paikalle viime minuutilla hengästyneenä ja hikisenä, niin on aika vaikeaa sen jälkeen olla läsnä ja keskittyä tuleviin tehtäviin.

Pidä siis huolta, että mahdollisesta rivakkuudesta huolimatta et siirtymissä lähde säntäilemään liikaa, vaan pidät paketin kasassa myös siirtymissä.

Bonus: Ole tarkkana mihin sitoudut

Tämän päivän k**re on usein hankittu aiemmin. Mikrotason korjaustoimet eivät auta, jos sitoumusten, paineen ja haasteen määrä on makrotasolla liian suuri.

Kiinnitä siis huomiota mihin sitoudut, jotta et kaiva kuoppaa tulevaisuuden itsellesi.


- Jussi

Mikäli oivalluttava syväupotus näihin teemoihin kiinnostaa, niin kurkkaa Viisaan työn päivä -valmennus yksilöille tai tiimeille. Tai jos nämä teemat olisivat tarpeellisia koko työyhteisöllesi, niin kurkkaa tarjoamamme puheet ja valmennukset työyhteisöille.

Jaa tämä kirjoitus muidenkin
iloksi ja hyödyksi.