Kiertäessäni eri työyhteisöissä olen havainnut, että osalla ihmisistä on päällä jatkuva pelko työn suhteen. Niin riveiltä kuin rivien välistä voi lukea takaraivossa piilevän ajatuksen, että jotain pahaa on tapahtumassa.
Tämä paha tapahtuu ellei ole koko ajan valppaana, vastaa viesteihin parissa minuutissa ja tee tehtäviä mahdollisimman nopeasti. Ikään kuin joka hetki on joku tuijottamassa aggressiivisesti näyttöään, koputtamassa pöytäänsä ja odottamassa vastausta viestiin. Joskus pelko taas liittyy siihen, että jotain pahaa tapahtuu, jos ei jatkuvasti puske töitään eteenpäin. Työ tuntuu taistelulta tehtäviä vastaan.
Näin kokevien määrä vaihtelee työyhteisöstä riippuen, mutta lähes aina tätä löytyy. Tämä on osaltaan johtamiskysymys, mutta se on myös itsensä johtamisen kysymys. On ihan sama miten työ on organisoitu, jos siihen suhtautuu ylivirittyneesti. Toki työ ja sen olosuhteet voivat ajaa suhtautumaan siihen pelokkaasti.
Pakene tai taistele -tilasta toimiminen kuormittaa tarpeettomasti, kaventaa ajattelua ja saa tekemään huonoja päätöksiä. Kyseessä on keskushermoston tila, ja kun hardware eli keho ja hermosto ovat epävireessä (suhteessa tehtävään), niin myös software eli mieli toimii epävireisesti. Pakene tai taistele -tila onkin mielestäni yksi työelämän vähiten ymmärrettyjä haasteita, kun ottaa huomioon sen vaikutusten mittakaavan.
Luonnon armoilla eläessämme pakene tai taistele -tila oli hyödyllinen mekanismi. Emme kuitenkaan ole vielä adaptoituneet nykyeloon siinä mielessä, että aivomme tulkitsevat monet asiat suuremmiksi uhiksi kuin ne oikeasti ovat. Hoitamaton työtehtävä voi saada mielessämme saman mittakaavan kuin aidosti hengenvaarallinen uhka.
On ihan luontaista, että pakene tai taistele -tilaan päätyy hetkittäin. Eikä niistä huolta, ihminen on lajina adaptoitunut kokemaan intensiivisiä ja lyhyitä stressipiikkejä. Jatkuva kiireestä, paineesta ja ahdistuksesta käsin toimiminen kuitenkin johtaa ylikuormittumiseen sekä heikompaan työn ja työskentelyn laatuun. Näistä syntyy voi syntyä noidankehä, jossa työstä tulee jatkuvasti stressaavaa ja pirstaleista.
Riippumatta työn olosuhteista sen kaoottisuutta voi yleensä vähentää. Vähintäänkin voit pyrkiä purkamaan ylivirittäytymistä, vaikka työnkuvasi olisikin reaktiivisuuteen painottuva.
On omiaan luomaan jatkuvaa pelkoa, jos et tiedä mitä tulee tehdä ja milloin. Jos sinulla ei ole työnteon systeemiä, tai se on puutteellinen, kuten että työtehtäväsi ovat sikin sokin todo-listoilla, mailissa ja post-it-lapuilla, niin työskentelet jatkuvassa epävarmuudessa.
Pyri saamaan työnteon systeemisi riittävään kuntoon, että voit luottaa ja nojata siihen. Ei ole niin väliä onko se upea ja esimerkillinen, kunhan otat siitä itse selvää ja voit luottaa työntekoasi sen varaan - muistisi sijaan. Vaikka työtehtäviä ja niihin liittyvää viestintää tulisi useista eri kanavista, niin pyri silti keskittämään itsesi johtamista, jotta et ole jatkuvasti monen kanavan armoilla.
Pyri myös kirkastamaan tavoitteitasi, jotta tiedät mikä on työsi kannalta isossa kuvassa olennaista. Jos tämä tuntuu omatoimisesti vaikealta, niin juttele tiimisi tai esihenkilön kanssa. Keskustele samalla, että mitä sinulta odotetaan, niin saat selkeyttä ja turvallisuutta siitä mihin keskittyä.
Monesti mieli tuppaa projisoimaan erilaisia kauhuskenaarioita, kuten että ajallaan palauttamatta jätetty raportti johtaa asiakkaan menetykseen, potkujen saamiseen, suureen häpeään ja elämässä yksin jäämiseen. Sitten kun raportti on myöhässä ja anelevasti pahoittelet sitä, niin kukaan ei ole moksiskaan. Toki on tilanteita, joissa on todellisia ja vakavia seurauksia, mutta mielesi voi salakavalasti heijastaa niitä jokaiseen tilanteeseen.
Yksi hyvä peili viestintäpaineeseen on se, että mitä jos olet ollut poissa viestimistä 1-2 tunnin kestoisen palaverin - mitä silloin on käynyt?
Mikäli emme tiedä mikä on riittävän hyvä, päädymme käyttämään liian vähän tai liikaa resursseja. Pyri edes jossain määrin tiedostamaan, että mikä on työssäsi riittävän hyvän taso.
Yksi ylivirittymisen taustalla oleva tekijä voi olla suhtautumisen virheisiin. Jos kokee kaikki virheet uhkina, päätyy väistämättä toimimaan pelosta käsin. Virheet ovat inhimillisiä ja on tärkeä tiedostaa, että mitkä virheet ovat omassa työssä aidosti vakavia.
Voit kysyä näitä omalta kohdaltasi tai sitten ehdottaa, että ne kirkastettaisiin koko työyhteisölle. Pelkästään jo näiden selkeyttämisellä saadaan työyhteisössä vähennettyä paljon tarpeetonta reaktiivisuutta. Mikäli ihmiset kyttäävät kaikkia viestintäkanavia jatkuvasti kiireellisten asioiden pelossa, niin ei ole ihme, jos ylivirittyneisyyttä syntyy.Jos odotuksia ei kalibroida yhdessä, ihmiset luovat ne itse, jolloin ei useinkaan enää tanssita samaa tanssia.
Näiden lisäksi on hyvä miettiä, että onko muita yhteisiä toimintatapoja, joiden kirkastaminen vähentäisi tarpeetonta reaktiivisuutta sinulta tai työyhteisöltäsi?
- Jussi
Mikäli oivalluttavat syväupotukset tämänkaltaisiin teemoihin kiinnostavat, niin kurkkaa tarjoamani valmennukset ja puheet työyhteisöille.
Haluamme auttaa sinua pääsemään flow'hun. Saat kirjeessä viikottain vinkkejä, työkaluja ja näkökulmia miten työskentelet viisaasti, virtaavasti ja valmentavasti.
Maistiaisena ja introna sisältöihimme saat samalla 16-sivuisen Viisaan työn oppaan.