Näin uuden vuoden lähestyessä on hyvä myös sulatella niitä oppeja, joita kuluneen vuoden pöydältä on tullut popsittua. Sulattaminen on tärkeää, jotta ravintoaineet tai oppien tapauksessa tietotaito pääsee ruumiillistumaan sen sijaan, että materiaali vain kulkisi toisesta päästä sisään ja toisesta ulos.
Flow tarjoaa otolliset mahdollisuudet oppimiselle ja yhtä lailla oppimisen kasvattaessa taitotasoamme, mahdollisuudet flow’lle kasvavat. Virtaavaan elämän kannalta onkin viisasta huolehtia molemmista.
Flow on tila, jossa tietoinen ponnistelu on vähäistä tai jopa olematonta. Hieman paradoksaalisesti tähän tilaan pääseminen kuitenkin myös vaatii tietoista sekä ajoittain voimakastakin ponnistelua.
Työhösi tulee kitkaa, jos kehomielesi tila ei ole sopiva tehtävään.
Oikein käytettynä musiikki ja äänimaailmat voivat toimia mainiona työnteon apureina.
Tuntuuko että hukut maileihin ja ne ovat yksi päänvaiva?
Tuntuuko että hukut maileihin ja ne ovat yksi päänvaiva?
Ovatko työpäiväsi vaikeasti kopattavaa ja uuvuttavaa tilkkutäkkiä?
Painaako sinua työssä jatkuva k***een tunne? Kurkkaa vinkit miten saat asiat aikaan ilman tarpeetonta härdelliä ja kuormittumista.