close flow

Tilaa Flow-kirje

"Oon tosi valikoiva sen suhteen mitä tilaan, mutta tää teidän uutiskirje on oikeesti tosi hyvää kamaa." - Miika K.

Haluamme auttaa sinua pääsemään flow'hun. Emme spämmää mainoksilla, vaan saat sunnuntaisin kirjeessä tietoa, pohdintoja ja vinkkejä flow'sta työssä, urheilussa, taiteessa ja elämässä. Esimerkki kirjeen sisällöstä löytyy tästä.

Alkumaistiaiseksi saat Flow-oppaan, jossa on 10 keinoa päästä flow-tilaan työssä.

Blogi

Onko teillä sovittu viestinnän pelisäännöistä?

Näyttöruudun ylänurkkaan ilmaantuu ilmoitus uudesta sähköpostista, koska sähköpostiohjelma jäi taustalle auki. Lähettäjä on sinulle harvoin viestivä tekniikasta vastaava henkilö. Niinpä avaat mailin, jos siellä onkin jotain akuuttia. Paljastuu, että viesti oli vain yleinen tiedoksianto kaksivaiheisesta varmistuksesta kirjautumisissa, joka on ollut sinulla kunnossa jo ajat sitten.

Mailissa huomaat samalla tuoreen sähköpostin, joka koskee asiakkaalle tänään lähtevää tarjousta. Et malta olla avaamatta sitä. Työkaverin pyytämä tarkennus tarjouksen sisältöön tuntuu pieneltä hommalta, joten päätät hoitaa sen alta pois, vaikka ajattelit palata siihen vasta iltapäivän puolella. Hiot myös vähän tarjouksen ulkoasua. Niinpä hommaan kuluu lopulta reilu vartti ylioptimistisesti arvioidun parin minuutin sijaan. Sinun tarvitsee antaa tarjoukseen liittyen pari täsmentävää kommenttia ja päätät, että ne on parempi antaa Slackissa, jossa viestitte normaalisti. Avattuasi Slackin huomaat, että sinut on tägätty #projektienhallinta-kanavan keskusteluun useita kertoja. Siellä käydään keskustelua työvaiheista, jotka liittyvät olennaisesti sinun vastuullesi ja haluat katkoa siivet muutamilta väärinkäsityksiltä, jotka harhauttavat keskustelua väärään suuntaan. Keskusteluun tulee samalla jatkuvasti uusia viestejä, ja koet töykeäksi olla vastaamatta myös niihin, kun olet selkeästikin linjoilla.

Jatkuvasti tavoitettavissa olemisen tarve voi olla illuusio, mutta se on silti hyvinvointia ja tuottavuutta heikentävä ongelma.

Lopulta asian huolellinen viestiminen ottaa aikaa parikymmentä minuuttia, vaikka keskustelu jää silti kesken. Saat asian kuitenkin johonkin päätökseen, päästät syvän huokauksen ja vaihdat kanavaa. Selaat #läppä-kanavan feediä, joka on täynnä tuoreita meemejä ja työpaikan inside-vitsejä. Kanavalla törmäät humoristiseen artikkelilinkkiin “How Agile Coaches Are Modern Day Shamans”.

Seitsemän minuuttia artikkelia luettuasi havahdut siihen, että mitä ihmettä oikein olet tekemässä, ja tärkeämpänä, mitä ihmettä sinun piti ihan alunperin olla tehdä. Joudut hetken kaivelemaan mielestäsi: “Niin, olin tekemässä tänään palautettavaa, pitkää asiakasraporttia.” Aloitit sen tekemisen kymmeneltä ja kello on puoli kaksitoista, mutta olet saanut aikaiseksi vain kansidian. Mietit, että pitäisikö ilmoitukset ottaa pois päältä, mutta hyödyllisyydestä huolimatta tajuat sen olevan sivuraide, ja päätät keskittyä tarmokkaasti raporttiin, joskin tällä kertaa huonolla omallatunnolla menetystä ajasta.

Nykytyö on täynnä viestintää. Osa siitä on ehdottomasti tarpeellista ja osa myös työtä virkistyttävää. Liian usein viestintä kuitenkin kääntyy kuormittavan puolelle, koska se on niin satunnaista ja sitouttavaa, jopa koukuttavaa. Viestintää ei voi poistaa, mutta usein sitä järkevöittää monella tapaa. Monissa organisaatioissa viestinnästä on selkeiden ja yhteisten pelisääntöjen sijaan orgaanisesti kehkeytyneet käytännöt ja oletukset. Niiden haasteena on se, että henkilöstön sisällä on usein monia erilaisia käytäntöjä, mutta ihmiset nojaavat silti oletukseen yhteisistä käytänteistä. Tämä tuottaa jatkuvaa, pientä kitkaa.

Pelisääntöjen puute johtaa helposti siihen, että työntekijät kyttäävät kaikkia viestintäkanavia, koska eivät tiedä, milloin ja mihin kanavaan saattaa tulla nopeaa reagoimista vaativia viestejä. Jatkuvasti tavoitettavissa olemisen tarve voi olla illuusio, mutta se on silti ongelma yksilön tasolla ja sitä kautta myös organisaatiolle. Tämä vuorostaan johtaa jatkuvasti keskeytyvään työntekoon, heikkoon keskittymiseen ja kasvaneeseen stressin määrään.

Vastalääkkeet

Vastalääke ovat selkeät, yhteiset pelisäännöt viestintään ja niiden yhdessä auki kirjaaminen paperille, jotta kaikki ovat samalla kartalla. Pelisäännöissä on hyvä sopia ainakin missä kanavissa mitäkin asioita viestitään, millä tyylillä ja milloin ihmisten aidosti odotetaan olevan tavoitettavissa. Etenkin kiireellisimpien asioiden viestinnästä kannattaa olla selkeät ohjeet, jotta niitä ei tarvitse kytätä kaikista kanavista. Eri viestintäkanavista on hyvä tarkentaa, että miten usein niitä odotetaan tarkistettavan. Esimerkiksi sähköpostista voi olla sopimus, että jokainen tarkistaisi sen kerran työpäivässä, jolloin lähettäjä voi olettaa, milloin hän viimeistään saa vastauksen.

Yksi hyvä käytäntö on, että käytössä on selkeät, aidot aikamääreet, eli ei Kiireellinen tai ASAP-viestejä. Ne nimittäin menettävät merkityksensä, jos niitä tulee paljon. Mistä tiedät, mikä on viiden ASAP-asian prioriteettijärjestys? Toinen on, että ei osallisteta ihmisiä viestiketjuihin vain, koska heidän “on kiva tietää”. Jos osallistetaan, niin kannattaa mainita viestin alussa, että heille asia on vain tiedoksi. Viestinnän kulkua olisi myös hyvä ennakoida “viestitenniksen” välttämiseksi. Esimerkiksi tapaamista sopiessa voi ehdottaa jo aikaa, paikkaa ja agendaa, jotta vastapuolen ei tarvitse kirjoittaa viestiä ehdottaakseen niitä ensin. Näin säästetään kaikkien aikaa ja edestakaisen viestinnän määrä vähenee.

Viestinnän viisastamiseen liittyvät muutokset voivat tuntua pieniltä nyansseilta, mutta niillä on suuri vaikutus, koska ne skaalautuvat niin laajasti jokapäiväiseen toimintaan. Jos organisaatiossa päästään esimerkiksi siihen, että viestien määrä putoaisi kolmasosalla menettämättä yhtään sisältöä, on tällä suuri merkitys tuottavuudelle ja yksilöiden kuormitukselle.

On hyvä muistaa, että viestinnästä ja sen kanavista sopiminen ei tietenkään sulje pois viestinnän rentoutta, emojien käyttöä ja muuta tunneilmaisua, sillä niillä on edelleen rooli varsinaisen työviestinnän keskelläkin. Sitten taas työhön vähemmän liittyvään, kepeämpään ja hulluttelevampaan keskusteluun on hyvä olla omat kanavansa, jotta olennainen viestintä on helposti löydettävissä. Pelisääntöjä sopiessa on hyvä tarkentaa, mitä kanavia ja sisältöjä pelisäännöt koskevat, jotta täysin offtopic-keskustelulle jää tilaa.

Yleiset vastalauseet

Viestintä on yleensä niin monia kuormittava asia, että sen järkevöittäminen herättää vähemmän vastalauseita. Joku voi toki olla sitä mieltä, että sopiminen on turhaa, koska kaikki ovat jo samalla kartalla. Jos näin on, niin pelisääntöjen auki kirjoittaminen on varmaankin erittäin nopea ja helppo prosessi?

Osa ihmisistä voi myös tykätä rennommasta linjasta ja kokea pelisäännöt kaavamaisiksi (“Mitä väliä jos lähettää yhden viestin sijaan kolme?”). Pelisääntöjä sopiessa on hyvä tarkentaa, että niiden tarkoitus ei ole puuttua viestien sisällölliseen sävyyn, vaan vain luoda raamia työn sujuvuudelle. Asian voi kääntää myös vastakysymykseksi: “Jos voit vaikuttaa asiaan, niin haluatko keskeyttää työkaverisi työn kerran vai kolmesti?” Mikään ei myöskään estä sitä, että jotkut henkilöt voivat keskenään viestiä omalla tavallaan.

Mikäli viestintäkäytänteet organisaation sisällä ovat moninaiset, voi niistä sopiessa syntyä tilanteita, että joidenkin yksilöiden vanhat tavat viestiä eivät enää ole uusien pelisääntöjen mukaisia. Usein muiden mielipiteen kuuleminen asiasta luo luontaisen syyn orientoitua uuteen tapaan, mutta joillekin vanhasta tavasta luopuminen voi tuottaa kitkaa. Ennen pelisäännöistä sopimista onkin hyvä pohjustaa, että niissä mennään tarkoituksenmukaisuus, työn sujuvuus ja yhteisön hyöty edellä. Jos enemmistö työyhteisöstä on sitä mieltä, että sisäinen viestintä tulisi siirtää kokonaan yhteen kanavaan pois sähköpostista, eikä asialle ole järkeviä vastalauseita, näin toimitaan.

Periaate

Hyvä viestintä on oikea-aikaista, hyvin kohdennettua ja tukee työntekoa häiritsemisen sijaan.


Haluatko oppia lisää yritysten flow'n esteistä?

Onko teillä töissä kiireen kulttuuri?

“Onko pitänyt kiirettä?”

Tuttu lause, jolla myyjät aloittavat usein myyntipuhelunsa, kuvaa hyvin kiireen asemaa arjessamme. Työelämässä kiire on kuin sää - sillä on helppo löytää yhteinen rajapinta toisen ihmisen kanssa. Niinpä sillä lämmitellään keskustelua, vaikka kiire ei itsessään ole kovin positiivinen asia. Tekemisen määrään voi hyvin liittyä positiivisiakin asioita, kuten se, että yrittäjällä riittää työtä ja tilauksia. Nyt kuitenkin puhun kiireestä ahdistavana tunteena siitä, että tekemistä on enemmän kuin aikaa tekemiselle.

Nykytyöelämä on täynnä kiirepuhetta. Vielä viime vuosikymmenen alussa kiire oli jopa statuskysymys - niin myös itselleni. Kiireys kertoi, että olet tärkeä. Onneksi työhyvinvoinnin korostumisen myötä sillä ei juuri enää kehuta, koska se on omiaan ylläpitämään kiireen kulttuuria.

Sanakirjamääritelmän mukaan kiire on yksi modernin ihmisen uskonnoista. Se on yliluonnollinen voima, joka on ympärillämme ja vaikuttaa elämäämme. Emme voi näyttää missä kiire on, mutta uskomme siihen kollektiivisesti. Yritysten käytävillä ja digiviestimissä kiertävät kiiresaarnaajat saavat nekin kiireisiksi, keillä ei kiirettä alunperin ollut.

Kertoo paljon työelämästämme, että monissa työpaikoissa työntekijät eivät kehtaa myöntää ettei heillä ole kiirettä. Kiireettömyyden näkeminen laiskuutena kertoo omaa kieltään siitä, kuinka perinteiset kovan työnteon asenteet ovat jalkautuneet tietotyöhön. Ajattelutyössä väkisin puskeminen ei kuitenkaan toimi kuin hetkittäisinä sprintteinä akuuttien tulipalojen aikaan. Nykyään työn laatu on yhtä kuin ajattelun laatu, eikä kiireessä ole aikaa tai tilaa ajatella laadukkaasti, saati mahdollisuutta päästä flow’hun.

Yritykselle, jossa vallitsee kiireen kulttuuri, työn laatu ei ole prioriteetti.

Kiireen kulttuuri on harvoin tietoinen päätös. Vuosien varrella monissa yrityksissä rutistamisesta ja reaktiivisesta työnteosta on pikku hiljaa kuitenkin kehkeytynyt satunnaisen työkalun sijaan tekemisen standardi. Pitkäksi venyneet työpäivät, ylitöiden kirjaamattomuus ja jatkuva venyminen saattavat olla muodostuneet talon tavaksi. Uusien ihmisten tullessa taloon kukaan ei edes kehtaa nostaa asiaa esiin, koska ajatellaan, että näin asiat täällä toimivat. Ne, ketkä eivät tahtia kestä, lähtevät pois. Jossain kohtaa on kuitenkin toimittu virheellisesti, jos toimintaa ei voida pyörittää kannattavasti kestävällä työtahdilla. Tällöin on kyse vakavista systeemisen tason ongelmista, joille ollaan monesti yritysten sisällä itse täysin sokeita. Kiireessä menetetään kyky reflektoida toimintaa ja nähdä iso kuva.

Vastalääkkeet

Kiireen kulttuuriin ajaudutaan yleensä tiedostamatta, mutta sen eliminointiin vaaditaan kuitenkin tietoinen päätös ja selkeitä toimia. Jos siitä halutaan irti, tulee tahtotila viestiä kaikille ja muuttaa suhde kiireeseen selkeän kriittiseksi. Tämä ei tarkoita, etteikö töitä edelleen tehtäisi ahkerasti, mutta väkisin puristamiseen ja ylikuormittumisen signaaleihin tulee tarttua heti. Johto on tässä tärkein esimerkki. Mikäli esimiehet ovat kiireisiä, se jalkautuu työyhteisön tavaksi ja odotukseksi kaikille muillekin. Näin käy, vaikka missään vaiheessa kukaan ei sanoisi, että tätä odotetaan kaikilta.

Organisaation, osastojen ja tiimien kannattaa miettiä, että mikä on työtahti, jota voi toteuttaa ikuisesti (sustainable pace). Jos nykyistä tahtia ei voi toteuttaa jatkuvasti, niin sitten tulee miettiä keinoja, miten tahtia voidaan keventää kannattavuus säilyttäen. Onko toimintatavoissanne kitkaa? Onko prosesseissa ylimääräisiä vaiheita? Onko teillä tuotteita, jotka ovat kannattavia vain kestämättömällä työtahdilla? Jos on, niin voiko niiden kannattavuutta parantaa tai keskittyä myymään jatkossa vain kannattavia tuotteita?

Yksilötasolla tehokkain lääke kiirettä vastaan on viisas itsensä johtaminen. Työn johtaminen siirtyy jatkuvasti enemmän yksilöille, mutta kaikilla ei ole tarvittavia itsensä johtamisen taitoja esimerkiksi työn suunnitteluun ja priorisointiin. Esimiesten tehtävä onkin toimia työntekijöiden sparraajina ja tukijoina tämän asian suhteen. Ilman itsensä johtamisen taitoja yksilöt lipuvat reaktiiviseen tekemiseen ja kiireeseen, joka helposti leviää koko työyhteisöön, yleisestä tahtotilasta riippumatta.

Yksi vastalääke on myös K-sanan käytön lopettaminen. Tämä voi kuulostaa vitsiltä, mutta kokemuksen perusteella se toimii. Kun tulee tietoiseksi sanan käytön runsaudesta, niin alkaa havaita myös ajattelumalleja sen taustalla. Jos on paljon tekemistä, se tarkoittaa paljon töitä, ei K-sanaa. Jos on vähän aikaa, se tarkoittaa priorisointia, ei K-sanaa. Tähän samaan liittyy myös aikamääreiden selkeä viestintä. “Kiireellinen” tai "ASAP" eivät varsinaisesti tarkoita mitään, jos sellaiseksi määriteltyjä tehtäviä on monia, kuten kiireen kulttuureissa on tapana olla. Selkeyden edistämiseksi kaikille tehtäville kannattaa olla kelloon ja kalenteriin sidottu aito aikamääre, jotta ei ruokita turhaa kiireen tuntua.

Yleiset vastalauseet

“Kiirehän on hyvä asia, että on koko ajan tekemisen meininki."

Jotkut voivat kokea kiireeseen tarttumisen turhana, koska kokevat itse kiireen positiivisena. Jos tästä herää keskustelua, on hyvä tarkentaa, mitä kiireellä tarkoitetaan. Tuottava, tehokas, päämäärätietoinen ja järkevä työnteko ei tarvitse kiirettä. Päinvastoin, kiire haittaa viisasta tekemistä. Kiireestä toimiminen on reaktiivista, häsläävää, suunnittelematonta, pelon ja paineen ohjaamaa, puolivillaista tekemistä.

“Mutta eihän me voida laiskottelemaan alkaa."

Monille kiire on sama asia kuin tehokkuus, mutta tämä on virheellinen mielleyhtymä. On hyvä selventää, että kiireen kulttuurista luopuminen ei tarkoita laakereilla lepäämistä. Tavoitteena on edelleen tehdä asioita tosissaan ja ottaa vastaan haasteita, mutta niin, että säilytään positiivisen stressin puolella jatkuvan negatiivisen puolelle lipsumisen sijaan. On yksilökohtaista, missä tämä raja menee, mutta on tärkeää, että kaikki kunnioittavat toisten kokemusta heidän omasta jaksamisestaan.

Periaate

Viisas kitkee kiireen, ei ruoki sitä.

Haluatko oppia lisää yritysten flow'n esteistä?

Johdetaanko teillä työtä määrä vai laatu edellä?

“Otsa hiessä sinun on hankittava leipäsi.”

“Mennään vaikka läpi harmaan kiven.”

“Joutilailla käsillä piru ilkitöitänsä teettää."

Kielemme on täynnä vastaavanlaisia sanontoja ja ajatusmalleja, jotka kertovat suhteestamme työhön ja ahkeruuteen. Ymmärtääkseen nykyistä työelämää on hyvä palata työkulttuurimme historiaan. Suomen kansallisidentiteetti ja työkulttuuri rakentuvat pitkälti sotien ja niistä seuranneen jälleenrakentamisen varaan. Viljapelloilla, metsissä ja tehtaissa tuotanto perustui resurssien maksimaaliseen käyttöön, eli ahkeraan ja rivakkaan työntekoon. Työsuoritukset tehtiin suhteellisen vakaassa ympäristössä, joten paremman tuloksen tekeminen oli selkeää. Tuottavuus kasvoi tekemällä enemmän tunteja tai nopeuttamalla työtahtia.

Kovasta työnteosta ja ahkeruudesta muodostui noihin aikoihin kansallishyveitämme. Kaikki lapset ja nuoret kasvatettiin luontaisesti tähän ajatteluun ja sukupolvien ajan se onkin ollut toimiva malli. Tämän kehityskulun ohessa työhön vaikuttivat taustalla myös teollisen johtamisen mallit, jotka rantautuivat Suomeen 1900-luvun vaihteessa. Kuten kova työ, liukuhihna-ajattelukin toimi varsin hyvin, kun johdettiin suorittavaa, fyysistä työtä. Vaikka tuon ajan työoloja ei nykymittapuulla voi pitää kovinkaan inhimillisinä, oli työn johtaminen sentään jokseenkin linjassa työn tuottavuuden kanssa.

“2010-luku oli sähläyksen vuosikymmen.” - Minna Huotilainen, aivotutkija

Vuosisata myöhemmin, pidämme kovaa työntekoa edelleen hyveenä, vaikka meidän pitäisi jo kyseenalaistaa soveltuuko se tämän päivän työhön. Suuri osa ihmisistä on siirtynyt tietotyöhön, joka on monella tapaa suorittavan työn vastakohta. Tärkein ero niiden välillä liittyy työn luonteeseen. Ajatustyössä työn vaatimukset perustuvat tiedon käsittelyyn ja uuden tiedon tuottamiseen. Teollisen työn tapaan ajatustyössä ei kuitenkaan ole tavoitteena maksimoida tuotosta eli ajattelun määrää, vaan sen laatu ja vaikuttavuus. Laadukkaita ajatuksia ei tuoteta olemalla kiireisempiä, puskemalla kovempaa tai lisäämällä työtunteja. Niitä saadaan aikaiseksi luomalla puitteet mielen optimaaliselle toiminnalle ja oikeiden asioiden tekemiselle laadukkaasti. Nykyään työn laatu on yhtä kuin ajattelun laatu.

Valitettavasti kaikki eivät ole vielä omaksuneet tätä uudempaa käsitystä siitä, mikä on tehokasta ja ennen kaikkea laadukasta työtä. Vanhojen ajattelumallien päälle lisämausteen tuovat työelämän tuoreet muutokset, kuten työnkuvien sirpaloituminen sekä avokonttoreiden ja älylaitteiden yleistyminen. Näiden ristitulessa tietotyötä tehdään kiireisessä ja kaoottisessa ympäristössä, jossa monet ihmiset toimivat oman jaksamisen ja stressinsietokykynsä rajoilla. Moni kokee hukkuvansa tietotulvan ja tekemisen määrän alle. Työelämässä on jatkuva tarve saada aikaiseksi enemmän vähemmillä resursseilla. Loppuunpalamisia tapahtuu runsaissa määrin, eivätkä alle 30-vuotiaiden burnoutit ole enää poikkeuksia. Tilanne on kestämätön.

Suoraviivaisin ratkaisu olisi työn vähentäminen, mutta se toimii usein vain yksilön tasolla. Niinpä meidän täytyy miettiä ratkaisuja, jotka ovat hyödyksi sekä yrityksille että työntekijöille. On löydettävä keinoja, jotka mahdollistavat nykyisen tuottavuuden tason, mutta eivät polta ihmisiä loppuun, ja mieluiten kasvattavat motivaatiota, luovuutta ja kokemusta työn merkityksellisyydestä.

Vastalääkkeet

Nykyistä työelämää voisi kuvata siten, että moni ajaa kovaa, mutta liian pienellä vaihteella. Tämä johtaa siihen, että ajatustyön moottorina toimivat aivot käyvät kovilla kierroksilla ja tuottavat paljon turhia päästöjä ylimääräisen stressin muodossa. Yksittäisen kauppareissun voi ajaa helposti liian pienellä vaihteella, mutta päivästä toisen tällainen ajotapa ei ole kestävää. Työelämässä ei ole koetta, jossa inssiajon tapaan tarkistettaisiin kyky taloudelliseen työskentelyyn. Jokainen hyötyisi viisaista työtavoista, mutta kasvatuksessa meille on opetettu vain ajamaan kovaa, kunnes kieleke tulee vastaan. Siirtyäksemme työmme ohjaksiin, täytyy meidän opetella paremmille ja viisaammille tavoille.

Yksilöiden osaamisen ja ajattelun ohessa vastuu on myös johtamisella, koska se toimii vahvistimena ja suunnannäyttäjänä kaikelle työyhteisön sisällä. Johtamisessa tulisi siirtyä ohjaamaan toiminta kulkemaan “pienimmän vastuksen kautta” sekä irroittautumaan väkisin tekemisestä. On tärkeää, että kaikilla organisaation tasoilla pyritään viisaaseen tekemiseen ja puskemisen välttämiseen. Kovan työnteon ei tulisi olla tapa tai itseisarvo, vaan työkalu, joka otetaan käyttöön mahdollisimman harvoin. Tämän toteutumista voi ajatustyössä pitää johtamisen onnistumisen merkkinä. Esimiesten, johtajien ja HR:n tulee huolehtia siitä, että työntekijät eivät jatkuvasti paina töitä “laikka punaisena” ja polta itseään loppuun. Lisäksi on hyvä muistaa, että esimiesten omat toimintatavat skaalautuvat yhteisöön, joten esimiesten on tärkeää toimia itse viisaan tekemisen esimerkkeinä.

Yleiset vastalauseet

Syvään juurtuneista ajattelumalleista ei ole helppoa päästää irti, varsinkaan jos niiden parissa on kasvanut pienestä pitäen. Petollista on, että monille nämä ajattelumallit ovat myös tuottaneet tuloksia, tai ainakin näiden ajattelumallien ansioksi monet tuloksensa mieltävät.

“Eihän tässä nyt voi laiskottelemaan tai downshiftaamaan alkaa.”

“Miten me muka pidetään tämä homma pystyssä, jos ei tehdä kunnolla töitä.”

Mikäli ajatus työtahdin inhimillistämisestä kestävälle tasolle saa aikaan edellä kuvatun tyyppisiä vastareaktioita, niin asiaa voi käsitellä työn tavoitteen kautta. Sitkeimmät jäärätkin ovat yleensä sitä mieltä - toivottavasti - että työn tavoite on töiden saaminen valmiiksi laadukkaasti ja aikataulussa, ei raataminen itsessään. Niinpä kestävää työtahtia voi perustella sillä, että on hyvä asia, mitä vähemmällä kitkalla ja kärsimyksellä tuohon tavoitteeseen voidaan päästä. Läpi harmaan kiven menemättä jättäminen ei tarkoita, että työt jäisivät tekemättä tai että ne tehtäisiin huonommalla laadulla, päinvastoin.

Toinen reitti käsitellä asiaa ovat tilastot. Kestämätön työtahti tuottaa uupumista, sairauspoissaoloja, lisääntyneitä virheitä työssä sekä työmotivaation ja luovuuden heikentymistä. Näistä on kaikista yleisiä tutkimustuloksia, mutta osan voi usein nähdä myös yrityksen omista tilastoista. Edellä mainitut taas johtavat tuottavuuden laskuun, vaikka alunperin kestämättömään työtahtiin on päädytty juurikin tuottavuuden nostamisen takia. Tilastot tarjoavat siis sekä inhimillisiä että taloudellisia perusteluita vanhoista ajattelumalleista luopumiselle. Tuskin kukaan haluaa tuottaa työkavereilleen inhimillistä kärsimystä, saati rapistuttaa yrityksen toiminnan edellytyksiä taloudellisesti.

Periaate

Tietotyötä tulee johtaa laatu edellä.

Haluatko oppia lisää yritysten flow'n esteistä?

Miten saavuttaa flow-tila harrastuksissa?

Flow on elämän suola. Se saa elämän maistumaan paremmalta ja tuntumaan merkityksellisemmältä. Ihmisillä on taipumus luontaisesti päätyä aktiviteettien ja töiden pariin, jotka tuottavat heille flow’ta. Jos mietit lempiharrastuksiasi, niin pääsetkö niissä kevyempään tai syvempään flow-tilaan? Tässä tekstissä avataan sitä, miten voit lisätä flow’ta harrastuksissasi ja saada virtausta elämääsi.



Flow on mielentila, jonka jokainen tuntee, mutta ei välttämättä tiedä tietävänsä. Se on tila, jossa pystyt syventymään ja keskittymään tekemiseen täysin. Aika rientää ja muu maailma unohtuu ympärillä. Tekeminen on vaivatonta, vaikka tekisit vaativaa suoritusta. Flow-tilassa olet parhaimmillasi asiassa kuin asiassa ja myös tunnet olosi parhaaksi. Mennessäsi urheilutapahtumaan tai konserttiin, menet katsomaan ihmisiä flow’ssa. Se ei kuitenkaan ole urheilijoiden ja taiteilijoiden yksinoikeus, vaan kyky päästä flow-tilaan on biologisesti meillä kaikilla synnyinlahjana. Voit kokea flow'ta lähes minkä tahansa asian parissa: neuloessa, juostessa, joogatessa ja syvissä keskusteluissa.

Flow-osaaminen yhdessä aktiviteetissa edesauttaa flow’n kokemista muualla elämässä.

Miksi tavoitella flow’ta harrastuksissa?

Ensinnäkin, harrastat todennäköisesti asioita, joista pidät, jolloin haluat luontaisesti olla niissä myös taitavampi. Mitä taitavampi jossain olet, sitä mielekkäämpää sitä on tehdä. Riippumatta siitä, kilpailetko kyseisessä aktiviteetissa tai voitko edes vertailla itseäsi muihin. Pelkästään kehittyminen suhteessa omaan taitotasoon on palkitsevaa, ja flow auttaa sinua oppimaan nopeammin. Toisekseen, flow’n vaikutus ei jää vain harrastuksen sisälle, vaan eniten flow-kokemuksia kokevat ihmiset ovat tutkitusti myös onnellisimpia. Lisäksi flow-osaaminen yhdessä aktiviteetissa edesauttaa sitä, että osaat tunnistaa flow'n elementit ja päästä siihen helpommin myös muissa harrastuksissasi ja työssäsi.


Flow’n edellytykset ja kultainen sääntö

Tavoitellessaan flow’ta on hyvä tietää flow’n neljä edellytystä, jotka pätevät riippumatta harrastuksestasi. Ne ovat haasteen ja osaamisen sopiva suhde, kirkas tavoite, välitön palaute ja keskittynyt huomio. Näiden tulisi olla edes jossain määrin kunnossa, jotta flow-tilalle on olemassa edellytykset. Useissa harrastuksissa ne ovat jo luonnostaan varsin hyvässä kunnossa, mutta mitä enemmän edellytyksiä vaalit, sen parempi. Niiden toteutumiseen ei kuitenkaan kannata takertua, vaan joskus on vain toimittava niissä olosuhteissa, mitkä on tarjolla. Esimerkiksi keskittyminen haastavissa olosuhteissa tai muiden silmien alla on arvokas taito itsessään, joka ruokkii myös flow’ta.


1. Flow’n kultainen sääntö

Edellä mainituista ensimmäinen on flow’n kultainen sääntö. Liian suuri haaste ahdistaa ja liian kevyt haaste tylsistyttää. Flow on huippusuorituskyvyn tila, johon ei voi päästä, ellei ole haastetta, johon vastata. Mitä taitavampi harrastuksessasi olet, sitä syvempään flow’hun voit päästä, koska tekeminen ei katkea niin usein taitotason rajoitteisiin. Esimerkiksi aloittaessasi skeittauksen voi flow olla kaukana, koska jo pelkkien perustemppujen kanssa on vaikea pysyä laudan päällä. Mitä enemmän kuitenkin haastat itseäsi, sitä useammin pääset flow’hun, ja sitä enemmän taitosi kehittyvät. Flow on siis itseään ruokkiva tila sekä lyhyellä että pitkällä tähtäimellä.

Hyvä haaste on sellainen, jonka kohdatessa taipuu, muttei taitu.

2. Kirkas tavoite auttaa suunnan pitämisessä

Toinen edellytys on kirkas tavoite. Mitä selkeämmin ja kirkkaammin tiedät, mitä olet tavoittelemassa ja tekemässä, sitä paremmat edellytykset sinulla on päästä flow’hun. Kaikki epäröinti ja analysointi vie flow’sta poispäin. Tämä pätee niin yksittäiseen suoritukseen, kuten siveltimen vetoon, kuin isompaan kuvaan, kuten maalauksen lopputulokseen.

3. Palaute auttaa tekemisen hiomisessa

Kolmas edellytys on välitön palaute. Palaute ei tarkoita vain ulkoista, sanallista palautetta, vaan kaikkea tietoa, mitä saat tekemisestäsi. Esimerkiksi alppilaskija saa joka sekunti suuren määrän tietoa rinteen, suksien ja aistiensa kautta. Mitä enemmän ja laadukkaampaa palautetta tekemisestä saat, sitä helpompi sinun on hienosäätää tekemistäsi lennossa. Tästä syystä urheilu, taide ja videopelit tarjoavat hyvin flow’ta, koska niissä näet ja koet välittömästi, miten hyvin suoritus sujuu. Jos pystyt parantamaan palautetta tekemisessä aktiivisesti tai vielä pyytämään sitä erikseen, aina parempi.

4. Huomio suuntaa myös flow’ta

Neljäs edellytys on keskittynyt huomio. Flow on syventymisen tila, joka vaatii huomion kiinnittämistä yhteen asiaan. Voit hyödyntää kaikkea osaamistasi vain, jos huomiosi on suunnattu pelkästään tekemiseen. Mikäli keskittyminen häiriintyy jatkuvasti joko ulkoisten häiriöiden tai mielensisäisen harhailun takia, flow’hun pääsy on vaikeampaa.


Tatiana Syrikova / Pexels.com
Kuva: Tatiana Syrikova / Pexels.com


Poistu itsesi tieltä

Edellä kuvattujen edellytyksien lisäksi harrastuksissa on erityisen tärkeää pyrkiä poistumaan itsen tieltä. Se voi kuulostaa hassulta ajatukselta, joten selvennetään hiukan. Flow on väliaikaisen hypofrontaalisuuden tila, joka tarkoittaa sitä, että flow’ssa aivojesi etuaivolohko hiljenee. Tämän myötä sisäinen puhe ja itsekritiikki vähenee, huomio on itse tekemisessä ja osaaminen pääsee “virtaamaan läpi” ilman ylimääräistä miettimistä. Tästä syystä lapset ovat luontaisesti niin taitavia flow’hun pääsemisessä, koska lapsilla ei ole aikuisten kaltaista taipumusta ylianalysointiin ja itsekritiikkiin. Toisin sanoen, me aikuiset olemme yliajattelumme kanssa ajoittain "itsemme tiellä”. Joskus on hyvä vain heittäytyä tekemiseen.

On hyvä tunnistaa, milloin kannattaa vain tehdä ja milloin reflektoida. Kun työpaikan salibandyvuorolla olet laukaisemassa palloa kohti maalia, sinun ei kannata analysoida ranteen asentoa, vaan vain laukaista. Jos laukaisu oli täysin susi, niin voit miettiä, olisiko esimerkiksi mailan tai kehon asennossa jotain korjattavaa. Analysointi ja epäröinti yleensä heikentää suoritusta, jos se tehdään suorituksen aikana. Siksi on tärkeää heittäytyä ja keskittyä ensisijaisesti suoritukseen itseensä.

Pidä tekemisen ilo mukana

Viimeisenä vinkkinä tärkeää on tekemisen ilo. Hampaat irvessä vääntämisellä saattaa pystyä suoriutumaan suhteellisen hyvin, mutta kovin virtaavalta se ei tunnu. Mitä enemmän yrität puristaa väkisin, sitä kauemmas flow pakenee. Haastetta tulee kyllä olla - hyvä ohjesääntö siihen on pitää sellainen taso, jossa taipuu, muttei taitu. Haasteen tulisi kuitenkin kummuta tekemisestä, ei oman pään sisäisestä ylipuskemisesta. Jos mietit urheilijoita, niin harvoin he ennen starttia elämöivät ja meuhkaavat. Päinvastoin he pyrkivät hakemaan rauhallista mieltä ja rentoa kehoa. Parhaat suoritukset lähtevät rentoudesta, josta syntyvät myös flow ja tekemisen ilo.

Yhteenveto

  1. Haasta itseäsi sopivasti.
  2. Pidä tekemisen tavoite kirkkaana niin isossa kuvassa kuin hetkessä.
  3. Lisää tekemisen tuottamaa palautetta, jos mahdollista ja hienosäädä toimintaa sen mukaan.
  4. Vaali keskittyneisyyttä ja pidä huomio itse tekemisessä.
  5. Muista heittäytyä ja välttää ylianalysointia tekemisen aikana.
  6. Pidä tekemisen ilo mukana.


Jos sinulla heräsi kipinä flow’hun ja sen lisäämiseen harrastuksissa, arjessa ja elämässä, osallistu Driim-kurssilleni Flow-tila. Sieltä löydät 18 videon sarjan täynnä flow-tietoutta sekä käytännön vinkkejä ja harjoituksia. P.S. koodilla FLOW saat -15% alen vuositilauksesta.