close flow

Tilaa Flow-kirje

"Oon tosi valikoiva sen suhteen mitä tilaan, mutta tää teidän uutiskirje on oikeesti tosi hyvää kamaa." - Miika K.

Haluamme auttaa sinua pääsemään flow'hun. Emme spämmää mainoksilla, vaan saat sunnuntaisin kirjeessä tietoa, pohdintoja ja vinkkejä flow'sta työssä, urheilussa, taiteessa ja elämässä. Esimerkki kirjeen sisällöstä löytyy tästä.

Alkumaistiaiseksi saat Flow-oppaan, jossa on 10 keinoa päästä flow-tilaan työssä.

Blogi

Aivot ja flow 3/3: Neurokemia huippusuoritusten takana

Käsittelimme Aivot ja flow-sarjassa aiemmin aivojen rakennetta ja aivoaaltoja. Nyt olisi vuorossa saagan viimeinen osa eli flow'n välittäjäaineet. Tätä lukiessa on hyvä pitää mielessä, että aivojen toiminta ja tutkiminen on erittäin monimutkaista ja seuraavissa sisällöissä on jonkin verran yksinkertaistuksia. Tämä siksi, että jo näin yksinkertaistettunakin termejä vilisevä teksti ei muuttuisi liian raskaaksi tai liikaa neurotieteen syövereihin sukeltavaksi.

Neurokemia eli välittäjäaineet

Välittäjäaineet ovat molekyylejä, jotka vahvistavat tai rajoittavat signaaleja aivojen hermosolujen välillä. Ne vaikuttavat merkittävästi mielialaan ja kognitiiviseen suorituskykyyn. Päihdyttävien aineiden vaikutukset perustuvat pitkälti vaikutuksiin juuri välittäjäaineissa. Päihteet eivät itsessään luo hyvän olon tunnetta vaan yleensä niiden vaikutuksesta syntyvä välittäjäaineiden cocktail.

Flow on siitä harvinainen tila, että sen yhteydessä erittyy viittä merkittävää välittäjäainetta: noradrenaliinia, dopamiinia, anandamidia, endorfiinia ja serotoniinia.[1] Ryhmäflow’ssa joukkoon voi liittyä kuudenneksi mukaan myös oksitosiini. Useimmat päihdeaineet vaikuttavat merkittävästi vain yhteen tai kahteen välittäjäaineeseen. Flow’n vaikutus on siis väkevä.

Välittäjäaineiden jaottelu ei ole yksioikoista, sillä lähes kaikkia niitä on kierrossa jatkuvasti. Niiden määrä kuitenkin vaihtelee, ja niiden tasojen nousu voidaan yhdistää flow’n eri vaiheisiin.

Ponnisteluvaiheessa ennen flow’ta erittyy kortisolia ja noradrenaliinia, joiden takia ponnistelu tuntuu kuormittavalta. Kortisoli on hormoni, joka nostaa vireystilaa ja parantaa keskittymistä. Sen määrä kehossa kasvaa stressin yhteydessä, joten sitä kutsutaan stressihormoniksi. Pitkäkestoisesti kohonnut kortisolitaso onkin haitallista, mutta pääosin kortisoli on hyödyllistä, sillä se auttaa esimerkiksi nousemaan ylös aamulla ja vastaamaan elämän haasteisiin. Noradrenaliini taas on stimuloiva välittäjäaine, joka valmistaa kehoa ja mieltä haasteisiin parantamalla keskittymistä ja huomiokykyä. Sen vaikutus tuntuu käytännössä joko ahdistuksena tai innostuksena. Suorituskyvyn kannalta noradrenaliini mahdollistaa sen, että aivot kykenevät vastaanottamaan enemmän informaatiota.[1,2]

Rentoutusvaiheessa palaamme välittäjäaineiden osalta aiemmin artikkelissa Flow’n vaiheet esiteltyyn pointtiin, että rentoutuksen metodi ei olisi tärkeä, vaan sen viesti aivoille. Molekyylitutkimus osoittaa, että rentoutuksen myötä aivot vapauttavat typpioksidia, joka "huuhtoo" kortisolia ja noradrenaliinia pois kierrosta sekä edistää dopamiinin ja endorfiinien tuotantoa.[1,3] Typpioksidi on kaasumuotoinen viestimolekyyli, joka laajentaa verisuonia sekä parantaa hapen- ja verenkiertoa. Verisuonitaudeista ja erektiohäiriöistä kärsiville suunnatut nitrot ja Viagra pohjautuvat juuri typpioksidin vapauttamiseen. Ulkoisesti otettujen lääkeaineiden teho on kuitenkin rutkasti luonnollista typpioksidin eritystä suurempi, joten flow’ta tietotyössä tavoittelevan ei tarvitse pelätä spontaaneja erektioita työpaikalla.[4]

Flow-tila nostaa suorituskykyä ja tuottaa hyvää oloa.

Flow-tilaan pääsemisen myötä erittyy dopamiinia, anandamidia ja endorfiineja. Dopamiini on innostukseen, uteliaisuuteen ja palkitsevuuteen liittyvä välittäjäaine, joka parantaa huomiokykyä ja nostaa sykettä ja verenpainetta. Se parantaa hahmontunnistusta eli kykyä yhdistää saatu tieto aiempaan tietämykseen ja sitä kautta kykyä käsitellä informaatiota.[1] Ihminen saa pienen purskauksen dopamiinia esimerkiksi saatuaan jotain aikaan tai saadessaan tykkäyksen kuvalleen sosiaalisessa mediassa. Dopamiini liitetään julkisessa keskustelussa usein suoraviivaisesti nautintoon kuten seksiin ja päihteisiin, mutta se ei ole yksin vastuussa nautinnon tunteesta, vaan se ennemminkin saa aivot kiinnittämään huomiota tilanteeseen ja mahdolliseen nautintoon. Dopamiini kuitenkin liittyy riippuvuuksiin siten, että se parantaa oppimista ja palkitsevan käytöksen toistamista, oli käyttäytyminen sitten pitkällä tähtäimellä hyödyllistä tai haitallista.[5]

Anandamidi on sisäsyntyinen kannabinoidi, joka nostaa mielialaa, laajentaa verisuonia sekä vähentää kipua ja pelkoa. Se liittyy myös luovuuteen ja lateraaliseen ajatteluun. Jälkimmäinen tarkoittaa niin sanottua laatikon ulkopuolelta ajattelua, jossa asioita tarkastellaan eri näkökulmista suoraviivaisen järkeilyn sijaan.[6] Anandamidi siis laajentaa aivojen tietokantaa, josta tietoa haetaan ja yhdistellään.[7]

Endorfiinit taas ovat sisäsyntyisiä opiaatteja, jotka lievittävät kipua ja tuottavat nautintoa. Niitä vapautuu esimerkiksi liikunnan, seksin, nauramisen ja itselle mieluisan musiikin kuuntelun yhteydessä. Monesti endorfiinit liitetään urheiluun ja endorfiinihumalaan, joka tunnetaan nimellä runner’s high. Nykytiedon valossa keveän olon ja kivun vähenemisen tuottaa pikemminkin anandamidi.[8] Anandamidi on merkittävä tekijä myös kepeyden ja rentouden tunteessa, jota kannabiksen käyttäjät usein tavoittelevat. Kestävyysurheilun ja pössyttelyn harrastajilla on siis enemmän yhteistä kuin he äkkiseltään ajattelisivat ‒ heidän käyttämät mekanisminsa vain ovat erilaiset.

Palautumisvaiheessa erittyy serotoniinia, joka on hyvän olon välittäjäaine. Serotoniini on eräänlainen onnellisuuskemikaali, jonka alhainen taso on yhteydessä masentuneisuuteen ja alakuloisuuteen. Monet masennuslääkkeet vaikuttavat juurikin serotoniinitasoihin.[9] Palautumisvaiheessa voi ryhmäflow’n tapauksessa erittyä myös luottamuskemikaaliksi kutsuttua oksitosiinia, joka on ihmissuhteisiin, läheisyyteen ja seksuaalisuuteen liittyvä välittäjäaine. Sen tuottamiseen ei kuitenkaan välttämättä tarvita fyysistä kosketusta, vaan pelkkä asioiden tekeminen yhdessä voi tuottaa oksitosiinia.[10]

Yhteenveto

Flow-tilassa suorituskyky siis paranee, koska aivot voivat vastaanottaa enemmän informaatiota (kortisoli, noradrenaliini) ja käsitellä sitä nopeammin (dopamiini). Aivojen käytössä on myös laajempi tietokanta (anandamidi). Lisäksi olo tuntuu hyvältä sekä flow’n aikana (dopamiini, anandamidi, endorfiinit) että sen jälkeen (serotoniini, oksitosiini).[1]

Tämä teksti oli ote kirjasta Flow-tila -Tietotyön viisain vaihde.

Lähteet

[1] Kotler, Steven 2014. The Rise of Superman: Decoding the Science of Ultimate Human Performance. New Harvest.

[2] Rang, Humphrey ym. 2014. Rang & Dale's Pharmacology Eighth Edition. Churchill Livingstone.

[3] Cannon, Walter Bradford 1925. Bodily changes in pain, hunger, fear, and rage: An account of recent researches into the function of emotional excitement. Martino Fines Books.

[4] Röszer, Tamas 2012. The Biology of Subcellular Nitric Oxide. Springer.

[5] Robinson Terry. & Berridge Kent 1993. “The neural basis of drug craving: an incentive-sensitization theory of addiction". Brain Research Reviews 18(3), 247–291.

[6] De Bono, Edward 1971. The Use of Lateral Thinking. Intl Center for Creative Thinking.

[7] Kotler, Steven 2019. Mapping Cloud Nine: Neuroscience, Flow, and the Upper Possibility Space of Human Experience. Sounds True.

[8] Dietrich, Andre & McDaniel, William 2004. “Endocannabinoids and exercise”. British Journal of Sports Medicine 38(5), 536-541.

[9] Cowen, Philip & Browning, Michael 2015. “What has serotonin to do with depression?” World Psychiatry 14(2), 158-160.

[10] Keeler, Jason ym. 2015. “The neurochemistry and social flow of singing: bonding and oxytocin”. Frontiers in Human Neuroscience 9, 518.

Aivot ja flow 2/3: Paras suoritus syntyy rentoudesta

Aivot ja flow -sarjan ensimmäisessä osassa käsittelimme neuroanatomiaa eli aivojen rakennetta, nyt puidaan aivoja sähkön eli aivoaaltojen näkökulmasta.

Neuroelekrisiteetti eli aivoaallot

Aivojen neuronit eli hermosolut viestivät toisilleen sähköisillä hermoimpulsseilla, jotka muodostavat eritaajuisia sähköisiä aivoaaltoja. Aivoaallot on jaoteltu taajuuden mukaan delta-, theta-, alfa-, beta- ja gamma-aaltoihin. Delta-aallot (0,5‒4 hertsiä) ilmenevät syvän unen aikaan, ja theta-aallot (4‒8 hertsiä) liittyvät kevyeen uneen tai syvään meditaatioon. Alfa-aallot (8‒12 hertsiä) liittyvät rentoon ja mahdollisesti passiivisempaan tilaan, kuten television katseluun. Suurimman osan valveillaolostamme vietämme beta-aalloilla (12‒30 hertsiä), jotka ilmenevät tietoisen ja aktiivisen tekemisen, kuten keskustelun tai työnteon aikana. Viimeisenä ovat harvinaiset gamma-aallot (25‒100 hertsiä), jotka liittyvät luoviin oivalluksiin. [1]

 

On hyvä muistaa, että aivot eivät ole yhtenä hetkenä esimerkiksi vain theta-aalloilla ja toisena hetkenä pelkästään alfa-aalloilla. Aivoissamme tapahtuu jatkuvasti niin paljon, että erilaiset aivoaallot limittyvät keskenään. Sillä on kuitenkin merkitystä, mitä aivoaaltoja aivoissamme kullakin hetkellä pääosin esiintyy. Pääosin theta-aalloilla oleva kokee mielensä levolliseksi, kun taas korkeilla beta-aalloilla oleva stressaantuneeksi. [2]

Aivoaallot määrittyvät vahvasti ympäristön ja ulkoisten ärsykkeiden kautta, mutta niihin voi kuitenkin vaikuttaa suhtautumisellaan ja toiminnallaan. Esimerkiksi jatkuva kiireen korostaminen ja hötkyily suuntaa aivoja kohti korkeampia beta-aaltoja. Toisin sanoen, jos stressaa tällä hetkellä, stressaa todennäköisemmin kaikesta seuraavassakin hetkessä, koska on ajanut aivonsa ylikierroksille. Optimistinen ja sopivan rento elämänasenne taas suuntaavat aivoaaltoja matalammille taajuuksille. Lisäksi etenkin keskittymismeditaation on tutkimuksissa havaittu olevan yhteydessä ihmisten kykyyn päästä theta- ja alfa-aalloille myös arjessa. [3]

Flow mahdollistaa Heureka- ja Ahaa-hetkiä.

Yleisesti ottaen aivoista voidaan sanoa, että mitä enemmän niissä muodostuu yhteyksiä toisistaan kaukaisten hermosolujen välille, sitä luovempia ovat myös ajattelun lopputuotokset. Gamma-aallot ovat aivoaaltoja, jotka ilmenevät vain kaukaisten, uusien aivoyhteyksien aikaan. Legendaariset heureka- ja ahaa-hetket tapahtuvatkin juuri gamma-aaltojen yhteydessä.[4] Aivotutkimuksen kentällä on teoretisoitu, että gamma-aallot tapahtuisivat vain theta-aaltojen yhteydessä, ja koska flow-tila vie aivoja theta-aaltojen suuntaan, niin on spekuloitu, että flow'ssa oltaisiin herkempiä kokemaan gamma-aaltoja ja sitä kautta myös läpimurtoajatuksia. Tämä on yksi mahdollinen selitys sille, miksi flow on niin luovuutta edistävä tila. [1]


Aivoaaltojen aktiivisuus myötäilee flow’n eri vaiheita (blogi vaiheista). Ponnisteluvaiheessa ilmenee eniten beta-aaltoja, sillä ponnistelu on stressaavaa ja vaatii runsaasti tietoista itsensä haastamista. Rentoutusvaiheessa aivot siirtyvät enemmän alfa-aaltojen suuntaan. Flow’ssa aivot siirtyvät alfa- ja theta-aalloille, joista jälkimmäisten yhteydessä ilmenee myös gamma-aaltoja. Palautumisvaiheessa eli käytännössä syvässä unessa ollaan delta-aalloilla. Flow’sta voi toki palautua myös päivän aikana, mutta syvempi taitojen kehittyminen ja kokonaisvaltaisempi palautuminen tapahtuu unen aikana.

Huippusuorituskyky syntyy rauhallisuudesta.

Flow on siinä mielessä poikkeava aktiivisen tekemisen tila, että silloin aivoaallot ovat beta-aaltojen sijaan pääosin alfa- ja theta-aaltojen rajalla. Pääsyynä tähän on aivojen etulohkon toiminnan väheneminen, jonka myötä aivot siirtyvät rauhallisemmille taajuuksille.[5] Pelkästään aivoaaltoja tarkastelemalla ei siis välttämättä voisi sanoa, onko kyseinen yksilö päiväunilla vai syvässä flow-tilassa laskemassa lumilaudalla jyrkkää rinnettä perässään massiivinen lumivyöry.

Samoin kuin aivoanatomiassa, aivoaaltojenkaan tapauksessa korkea aktiivisuus ei ole yhteydessä huippusuorituskykyyn. Vanha uskomus siitä, että käyttäisimme normaalisti vain kymmenen prosenttia aivojemme kapasiteetista ja huippusuorituksen aikana enemmän, kääntyy itse asiassa päinvastoin. Useimmissa tapauksissa huippusuorituksen edellytyksenä on etuaivolohkon vähäinen aktivaatio ja rauhallinen mieli.

Eli lähtökohtana lähes mihin tahansa aktiviteettiin kannattaa hakea ensin rentoa kehoa ja tyyntä mieltä.

Tämä teksti oli ote kirjasta Flow-tila -Tietotyön viisain vaihde.

Lähteet

[1] Kotler, Steven 2014. The Rise of Superman: Decoding the Science of Ultimate Human Performance. New Harvest.

[2] Lagopoulos, Jim ym. 2009. “Increased Theta and Alpha EEG Activity During Nondirective Meditation”. The Journal of Alternative and Complementary Medicine 15 (11), 1187-1192.

[3] Rang, Humphrey ym. 2014. Rang & Dale's Pharmacology Eighth Edition. Churchill Livingstone.

[4] Jackson, Susan & Eklund Robert 2002. ”Assessing flow in physical activity: The flow state scale-2 and dispositional flow scale-2”. Journal of Sport & Exercise Psychology 24(2), 133-150.

[5] Kotler, Steven 2019. Mapping Cloud Nine: Neuroscience, Flow, and the Upper Possibility Space of Human Experience. Sounds True.

Aivot ja flow 1/3: Huippusuoritus vaatii poistumista itsen tieltä

Flow’n vaiheet, joita käsittelimme edellisessä blogissa, tuntuvat sisäisenä kokemuksena, mutta konkreettisesti ne näkyvät aivoissa neurobiologisina muutoksina.  Flow’n vaikutuksia aivoissa on tärkeää tarkastella kolmesta näkökulmasta: neuroanatomian, neuroelektrisiteetin ja neurokemian eli käytännöllisemmin ilmaistuna aivojen rakenteen, aivoaaltojen ja välittäjäaineiden kannalta.[1] Käsitellään nyt niistä ensimmäistä:

Neuroanatomia eli aivojen rakenne

Oivan esimerkin flow-tilan neuroanatomiasta tarjoavat räppärit. Aivotutkija Siyuan Liu kollegoineen tutki räppäreiden aivoalueiden aktiivisuutta. Tutkimuksessa verrattiin ennalta harjoiteltujen lyriikoiden laulamista ja improvisointiin nojaavaa freestyle-räppiä. Jälkimmäinen on näistä kahdesta räpin lajista ehdottomasti vaikeampi, koska nopean laulamisen lisäksi sanoitukset täytyy kyetä keksimään ja sovittamaan nopeaan tahtiin lennossa. Tutkimuksissa valmiiksi harjoitellussa räpissä aivojen dorsolateraalinen etuaivolohko, joka ohjaa korkeampia aivotoimintoja, oli hyvin aktiivinen. Freestyle-räpissä dorsolateraalinen lohko taas kytkeytyi lähes kokonaan pois päältä, ja aktiivisena oli pääosin mediaalinen etuaivolohko, joka vastaa sosiaalisesta tietoisuudesta ja improvisaatiosta. Tämä sama ilmiö on havaittu myös tutkittaessa jazz-muusikkojen improvisaatiota.[2] Mutta miksi ihmeessä korkeammat aivotoiminnot kytkeytyivät pois päältä haastavamman tehtävän edessä?

Yksi tapa hahmottaa mielen toimintaa on jakaa se tiedostamattomaan ja tietoiseen ajatteluun. Tiedostamaton ajattelu on intuitiivista, todella nopeaa ja alitajunnasta kumpuavaa, eikä se ole omassa ohjauksessamme. Tietoinen ajattelu taas on rationaalista, loogista ja ohjattavissamme, mutta sen kyky käsitellä informaatiota on vain murto-osa tiedostamattoman ajattelun kapasiteetista.[3]

Teorioistaan Nobel-palkittu Daniel Kahneman jakoi tiedostamattoman ja tietoisen ajattelun kirjassaan Thinking Fast and Slow systeemin I ja II tuottamiksi.[4] Maanläheisemmin näitä systeemejä on kuvattu myös intuitiivisena ja analyyttisena mielenä tai tuntevana ja ajattelevana mielenä. Aivojen aktiivisuus erilaisten ajattelujen yhteydessä painottuu toki tiettyihin osiin aivoissa, mutta kyseessä ei ole kaksi toisistaan täysin erillistä järjestelmää. Niinpä viime vuosina on alettu puhumaan kahdesta erilaisesta ajattelusta, unohtaen jako kahteen erilaiseen mieleen.

Evoluution saatossa kaikki organismit ovat pyrkineet taloudellisuuteen, koska pienempi energiankulutus edistää selviytymistä. Ihmisaivot ovat runsaasti energiaa kuluttava elin, ja etenkin etuaivolohkon ja tietoisen ajattelun käyttö vie paljon energiaa suhteessa tehtyihin päätöksiin. Aikuiset ihmiset tekevät keskimäärin 35 000 päätöstä päivässä. Niiden jokaisen käsittely tietoisesti olisi tuskaisen hidasta ja energiatehotonta. Tästä syystä suurin osa tekemistämme asioista tapahtuu tiedostamattomien prosessien kautta, autopilotilla. [3,5]

”Monestihan sitä kävi silloin kangaspuitten kanssa niin, jotta ajatus oli vaan tiellä, kun kädet kävi niin kovaa tahtia." - Anna-Maija Venäläinen, 92v

Flow-tilan aikana aivoissa tapahtuu väliaikainen hypofrontaalisuus, joka tarkoittaa etuaivolohkon osittaista sulkeutumista. Aivojen etulohko vastaa muun muassa tietoisesta ajattelusta ja itsekritiikistä. Mitä vähemmän aktiivinen etuaivolohko on, sitä enemmän tiedostamattoman ajattelun sisältö pääsee niin sanotusti ”virtaamaan lävitse” eli vaikuttamaan sekä tietoisuuteemme että toimintaamme. Koko käsite flow on saanut nimensä tästä virtauksen tunteesta. [1,6] Aivot eivät siis flow’ssa pyri rajaamaan sisään saapuvaa informaatiota, vaikka se olisi monimutkaista. Ne vähentävät sellaisten rakenteiden toimintaa, jotka luovat ylimääräistä monimutkaisuutta, kuten tietoinen ajattelu. Flow’ssa aivot vähentävät korkeampia kognitiivisia toimintoja tarkemman huomiokyvyn mahdollistamiseksi.[1]

Tietoinen ajattelu ei kuitenkaan flow’ssa poistu täysin käytöstä. Optimaalisessa tilanteessa sitä käytetään ajoittain toiminnan säätelemiseen ja arvioimiseen, mutta niin vähän kuin on tarve. Esimerkiksi kamppailulajeissa on fiksua otteluun uppoutumisen lomassa vilkaista kelloa, sillä se voi vaikuttaa valintaan olla aggressiivisempi tai puolustavampi erän tai ottelun loppuajan.

Palataan räppäreihin. Freestyle-räp on niin nopeaa, että tietoinen ajattelu ei ehdi millään prosessoida kaikkea informaatiota ja tuottaa järkeviä lauseita. Niinpä räppärin täytyy laulaa niitä riimejä, joita ”sylki suuhun tuo”. Lopputulos ei kuitenkaan hyvillä freestyle-räppäreillä ole kasa kaoottisesti muodostettuja lauseita, vaan parhaimmillaan se on jopa kirjoitettujen lyriikoiden tasoista räppiä. Monilla heistä, kuten freestylen parissa aloittaneella Eminemillä, on takanaan lukematon määrä tunteja sanojen artikuloinnin, riimien kirjoittamisen ja sanakirjojen lukemisen parissa. Freestyle-hetken koittaessa he vain päästävät itsensä ja osaamisensa irti.

Flow’ssa aivojen anatomiset muutokset mahdollistavat siis sen, että ihminen voi poistua oman huippusuorituksensa tieltä ja käyttää kaikkia osaamiansa taitoja ilman turhaa miettimistä.

Tämä teksti oli ote kirjasta Flow-tila -Tietotyön viisain vaihde.

Lähteet

[1] Kotler, Steven 2014. The Rise of Superman: Decoding the Science of Ultimate Human Performance. New Harvest.

[2] Limb, Charles & Braun, Allen 2008. “Neural Substrates of Spontaneous Musical Performance: An fMRI Study of Jazz Improvisation”. Journals PLOS One 3(2).

[3] Rang, Humphrey ym. 2014. Rang & Dale's Pharmacology Eighth Edition. Churchill Livingstone.

[4] Kahneman, Daniel 2011. Thinking Fast and Slow. Farrar, Straus and Giroux.

[5] Williamson, Mark & Salecl, Renata 2018. Autopilot Britain. Marks and Spencer.

[6] Csikszentmihalyi, Mihaly 2008. Flow: Psychology of Optimal Experience. Harper Perennial.

Huippusuoritusten resepti osa 2/2: Flow'n vaiheet

Kuuntele ääniversiona:

Huippusuoritukset syntyvät flow-tilasta, jonka reseptin ainesosia ovat edellisessä artikkelissa käsitellyt edellytykset ja nyt käsiteltävät vaiheet.

Flow’n ja sen edellytyksien psykologisesta määrittelystä huolimatta flow’n fysiologinen muodostuminen oli mysteeri vielä 2000-luvulle asti. Harvardin yliopiston sydän- ja stressitutkija Herbert Benson oli aina ollut kiinnostunut siitä, miksi stressin alla jotkut kukistuvat ja toiset kukoistavat. Hän tutki tiimeineen ihmiskehon stressivasteita 35 vuoden ajan, kaivaen tietoa muun muassa väestötutkimuksista, fysiologisista mittauksista, molekyylibiologiasta ja biokemiasta. Lopulta tutkimuksista pystyttiin havaitsemaan toistuva ilmiö: tehokas rentoutusreaktio, joka voi kumota stressaavan tilan. Lyhyesti ilmaistuna tämä rentoutus syntyy, kun mieltä kuormitetaan ensin stressillä, jonka jälkeen huomio siirretään pois ongelmasta. Tauko antaa aivoille mahdollisuuden järjestellä toimintansa uudestaan ja päästä flow-tilaan.[1] Tämä on malli, jonka psykologi William James havaitsi jo 1900-luvun alussa. Hänellä ei kuitenkaan ollut käytössä mitään keinoa mitata mallinsa pätevyyttä fysiologisesti, kuten Bensonilla.

Seuraavaksi käydään läpi flow’n neljä vaihetta. Kolme ensimmäistä vaihetta tulevat suoraan rentoutusreaktion mallista. Neljäs vaihe on Steven Kotlerin lisäämä. Jotta voit kokea flow’ta yksittäisenä kokemuksena, sinun tulee kulkea kolmen ensimmäiseen vaiheen läpi. Jotta voit kokea flow’ta pitkäkestoisesti ja kokemuksia syventäen, sinun täytyy käydä läpi myös neljäs vaihe eli palautuminen.[1,2,3]

Monet urheilijat ja taiteilijat ovat tietoisesti tai tiedostamattaan oppineet taitaviksi vaiheiden tunnistamisessa ja sitä kautta itsensä virittämisessä huippusuorituksiin. Samaan kannattaa pyrkiä jokaisen, oli aktiviteettina sitten tietotyö tai kansantanssi.

Flow’n saavuttamisen ensimmäinen vaihe on ponnistelu (struggle). Flow-tilaan ei pääse sormia näpäyttämällä vaan se vaatii tekemistä. On ensin keskityttävä johonkin asiaan, jotta sen tekemiseen voi uppoutua. On olemassa uskomus, että artistit toimisivat inspiraatiosta, joka vain kumpuaa jostain, mutta inspiraation odottaminen on huono suunnitelma. Kolumnisti David Brooksin mukaan suuret luovat tekijät ajattelevat kuin artistit, mutta työskentelevät kuin kirjanpitäjät.

Flow napsahtaa erittäin harvoin päälle hetkessä. Harvinaisena poikkeuksena nopeaan flow-tilaan pääsemiseen voivat kyetä kokeneimmat improvisointiin pohjautuvien lajien ammattilaiset, kuten breakdancetanssijat, koska heillä on takanaan niin suuri määrä harjoittelua, ja toisaalta lajin asettamat olosuhteet pakottavat nopeaan heittäytymiseen. Tietotyössä flow kuitenkin syntyy pidemmän tekemisen kautta, sillä tietotyö vaatii usein järkeilyä eikä siinä voi vain heittäytyä luovaan ilmaisuun.

Aluksi tekeminen ei siis välttämättä ole mielekästä ja helposti rullaavaa. Fiilis voi olla kaukana tavoiteltavasta vaivattomuudesta, ja ponnistelu voi tuntua stressaavalta. Stressin tunne ei kuitenkaan haittaa tässä vaiheessa, kunhan se ei ahdista liikaa tai jatku liian pitkään. Ponnistelu on ikään kuin latausvaihe, jossa aivot ylikuormitetaan informaatiolla. [1,2,3]

”Inspiraatio on olemassa, mutta sen täytyy löytää sinut työskentelemässä.” ‒ Pablo Picasso

Toinen vaihe on rentoutus (release). Se voi toteutua monin tavoin. Joskus rentoutus tapahtuu luonnostaan tekemisen keskellä, kun johonkin asiaan uppoutuessa saa suunnattua siihen kaiken keskittymisen ja siten nostettua taitotason vastaamaan haastetta. Toisinaan rentoutusta ei tapahdu pitkästä ponnistelusta huolimatta, ja tekeminen tuntuu vaivalloiselta. Tällöin kannattaa tietoisesti suunnata huomio hetkeksi muualle pitämällä tauko. Muutaman minuutinkin tauko saattaa riittää ‒ tärkeintä on, että aivot pääsevät levähtämään hetkeksi. Tauko voi olla esimerkiksi musiikin kuuntelua, taiteen katsomista, hengitysharjoitus tai mitä tahansa muuta, joka irrottaa mielen ongelmasta kokonaan. Albert Einstein suosi aikoinaan nopeita souturetkiä ja Thomas Edison otti lyhyitä päiväunia. Sosiaalinen media, uutissivustot ja mobiilipelit eivät ole toimivin tapa tauon aktiviteetiksi, sillä ne helposti vain kuormittavat aivoja tietotyön kaltaisesti jo ennestään koetun stressitilan lisäksi.  Kun hyvän tauon jälkeen palaat tekemisen ääreen, eivät aivosi ole enää niin ylivirittyneet ja kykenet toimimaan rauhallisemmin ja tasaisemmin. Rentoutuksen metodi ei sinänsä ole olennainen, vaan sen viesti aivoille.[1,2] Tämä taas vaikuttaa flow’n välittäjäaineisiin, joihin palaamme myöhemmässä artikkelissa.

Kolmantena vaiheena rentoutuksen jälkeen koittaa tavoiteltu flow. Silloin siirrytään paremman suorituskyvyn tilaan, josta tulee sillä hetkellä ”uusi normaalitila”. Tämä on esimerkiksi taiteilijoilla ja urheilijoilla hetki, jolloin mieli hiljenee ja niin kutsuttu lihasmuisti ottaa homman haltuun. Fyysisesti raskaassa tekemisessä myös hengitys tuntuu aukeavan. Aina rentoutusta ja flow’hun pääsyä ei tapahdu, esimerkiksi liian vaikeasta haasteesta tai ulkoisista häiriöistä johtuen. Liian helpon haasteen kohdalla taas on edellytykset rentoutukseen, mutta tällöin aivot eivät tarvitse lisää suorituskykyä eivätkä flow’ta.[2]

”After ecstacy, the laundry.” ‒ Jack Kornfield

Neljäs vaihe on palautuminen (recovery). Flow vaatii aina palautumista ja integraatiota eli kokemuksen sisäistämistä. Vaikka aivot käyttävät flow’ssa mahdollisesti vähemmän energiaa etulohkon vähäisemmän aktiivisuuden myötä, on se silti kuluttava tila esimerkiksi välittäjäaineiden kannalta. Huippusuorituksen jälkeen tarvitaan palautumisaikaa, ja onkin biologisesti tervettä, ettei flow’ssa olla jatkuvasti. Flow ei kaikessa hienoudessaan kumoa hyvinvoinnin perusperiaatteita tai palautumisen tarvetta.[3,4] Flow’n kuormittavuutta ja siitä palautumista voisi verrata fyysisestä harjoittelusta tuttuun hyperkompensaatioon. Flow on ikään kuin ylikova treeni, jonka myötä suorituskyky lyhytaikaisesti heikkenee. Palautumisen jälkeen suorituskyky kuitenkin on noussut aiempaa korkeammalle tasolle.[5]

Flow’n jälkeen vaaditaan biologisen palautumisen lisäksi myös mentaalista integrointia eli asian sisäistämistä. Aivojen täytyy siirtää havaittu tieto lyhytkestoisesta muistista pitkäkestoiseen ja vahvistaa muistot, jotta oppimista voi tapahtua ja osaaminen voi kehittyä. Taitotason kasvaessa flow’hun pääsy on jatkossa helpompaa.[3] Flow on siis sekä lyhyellä että pitkällä tähtäimellä itseään ruokkiva tila.

Palautumisen tarve on tietysti suhteessa flow-kokemusten voimakkuuteen ja kestoon, sillä mikro- tai makroflow’sta palautumisen tarpeet poikkeavat toisistaan. Työpäivän aikana koetut mikroflow’t eivät vaadi normaalista poikkeavaa palautumisesta huolehtimista, kun taas kymmentuntisen kirjoitusflow’n jälkeen palautumiseen kannattaa kiinnittää erityishuomiota, jotta työkyky ei notkahda seuraavana päivänä.

Tämä teksti oli ote kirjasta Flow-tila -Tietotyön viisain vaihde.

Lähteet

[1] Fryer, Bronwyn 2005. “Are you Working Too Hard?” Harvard Business Review, HBR.org.

[2] Benson, Herbert & Proctor, William 2004. The Breakout Principle: How to Activate the Natural Trigger That Maximizes Creativity, Athletic Performance, Productivity, and Personal Well-being. Scribner.

[3] Kotler, Steven 2014. The Rise of Superman: Decoding the Science of Ultimate Human Performance. New Harvest.

[4] Deci, Edward & Ryan, Richard 2000. “The “What” and “Why” of Goal Pursuits: Human Needs and the Self-Determination of Behavior”. Psychological Inquiry 11(4), 227–268.

[5] Hulmi, Juha 2015. Lihastohtori. Fitra.